Yritysvälittäjien auktorisointi tulee!

Yritysvälittäjien auktorisointi tulee!

Vuosia ellei peräti jo vuosikymmeniä puhuttu yritysvälittäjien auktorisointi on muuttumassa todeksi. Tarve auktorisoinnille on ollut aina tiedossa, mutta toteutus on hautautunut tekijöiden puutteeseen. Talven aikana SYVL ry:n (Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain liitto ry) uusi ja energinen hallitus on käärinyt hihansa ja pannut tuulemaan. Ensimmäiset auktorisoidun yritysvälittäjät pyritään nominoimaan jo tämän kevään aikana.

Suunnitella oleva auktorisointi tulee olemaan henkilökohtainen. Sen saamiseksi on useita kriteerejä ja hakijan sopivuuden arvioi lopuksi yhdistyksen hallitus. SYVL ry:n jäsenyys on yksi kriteereistä. Liiton jäseneksi ei oteta ketä tahansa. Siitä voidaan myös erottaa, jolloin päättyy oikeus käyttää laatua ja osaamista osoittavaa titteliä. Asiasta lisää https://syvl.fi/tiedotteet/

Varoittava esimerkki

Kentän viimeaikaiset kuulumiset ovat omalta osaltaan panneet vauhtia auktorisoinnille. Vaikka yritysvälittäjien palvelut ja osaaminen on ollut jokseenkin kirjavaa, sentään varsinaisia huijareita ei ole alalla vastaan tullut. Ikäväkseni on todettava, että näin ei taida enää olla. Siksi on erittäin tärkeää, erityisesti asiakkaille ja rahoittajille, että jyvät erottuvat akanoista helposti. Auktorisointi on tässä mainio erotin.

Markkinoilla on tiettävästi nyt yksi yritys, joka esiintyy totuuden vastaisesti suosittuna yritysvälittäjänä. Yritys käyttää myyntipuheissaan referenssinä muiden tekemiä kauppoja. Välittäjinä esiintyy henkilöitä, joiden taustat eivät ole kunnossa. Työnjälki on ollut kuuleman mukaan niin ala-arvoista, että kyseessä ei voi olla alan ammattilaisia.

Yrityksen kotisivulla kerrotaan harhaanjohtavasti yrityksen tekemistä kauppojen, myytävien yritysten ja henkilöstön määristä. Tekstejä on kopioitu kilpailijoiden sivuilta suoraan. Yhtään henkilön nimeä eikä referenssiä ei sivulta löydy, mistä asioita voisi tarkistaa. Kotisivuilta puuttuvat niin rekisteriseloste kuin käyttöehdotkin. Kaikki henkilöiden nimet on sivuilta poistettu. Yritys ja sen maine on jo tuttu suurelle osalle ammattilaista, mutta lennokkaat jutut, valheelliset referenssit ja helpolta kuulostavat ratkaisut uppoavat maallikoihin. Uhreja syntyy varmasti. Kun näin käy, olisi tärkeä, että uhrit eivät jää nuoleman haavoja yksin, vaan ottavat yhteyttä niin viranomaisiin kuin SYVL ry:een. Liitto auttaa asiassa omalta osaltaan.

Näin tunnistat hyvän välittäjän

Jatkossa oikean ja luotettavan välittäjän tunnistaa siis auktorisoinnista. Sitä ennen osviittaa saa kysymällä asiaa SYVL:n jäseniltä ja allekirjoittaneelta. Yhdistyksen jäsenet ovat luotettavia alansa ammattisia. Luotettavan ammattilaisen tunnistaa kotisivuista, joissa on esillä selkeästi niin henkilöt kuin referenssitkin. Referensseissä on yhteystiedot, josta asian voi kuka tahansa tarkastaa. Ammattilaisten sivuilla on usein hyödyllistä sisältöä, jota maallikko ei luultavasti kykene edes tuottamaan. Kokemus jättää jälkensä: google haulla ammattilaista löytyy monia osumia yrityskauppoihin liittyen. Edellä kerrotusta esimerkkistä ei löydy ainuttakaan mainintaa. Lisää hyvän välittäjän tunnusmerkkejä tästä https://syvl.fi/hyvan-yritysvalittajan-tunnusmerkkeja/

Koitetaan yhdessä pitää laatu arvossaan ja hämärämiehet loitolla.

Juha Rantanen

puheenjohtaja, SYVL ry