Wanted: uusi yrittäjä

Tässäpä ammatti, jossa ei ole pulaa työpaikoista!

Savon Yrittäjien SOS-hanke täyttää vuoden ensi vappuna. Maakunnassa on meneillään voimallinen yritysten omistajanvaihdosten vauhdituskampanja, eikä yhtään liian aikaisin. Pohjois-Savon alueella on n. 12 000 yritystä, joista lähes puolet on tulossa muutaman vuoden kuluessa siihen tilanteeseen, että pelkästään ikääntymisen vuoksi nykyinen yrittäjä joutuu luopumaan. Vaan mistä uusi yrittäjä?

Moni yrittäjä ajattelee, että yrityskauppa toteutuu saman tien, kun siihen ryhtyy. On jotenkin outo illuusio, että myyminen tapahtuisi ikään kuin itsestään, vaikka yrityskauppa on hyvinkin paljon markkinointi- ja myyntitaitoja vaativa prosessi. Jos myyt talosi tai rivarisi, sinulla on lähes aina kiinteistönvälittäjä apuna. Firman myynti on monta kertaa vaikeampaa, ja silti sitä koetetaan hoitaa vasurilla.

Monien pitkään yritystä pyörittäneiden seniorien helmasynti on se, että yritystä ei laiteta myyntikuntoon, vaan sen annetaan hiipua ennen oman uran lopetusta. Toinen helmasynti on se, että ei edes yritetä myydä. Odotetaan, että joku tulisi ostamaan.

Kylmä tilanne on se, että myytäviä yrityksiä on enemmän kuin uusia yrittäjiä. Markkinoilla on ylitarjontaa ja kilpailua. Hyvän yrityksen saa kyllä myytyä, mutta ei millä hinnalla hyvänsä. Huonoa firmaa ei saa myytyä oikein mitenkään. Jos neuvotteluun mukaan saatu kiinnostunut ostaja karkotetaan liian kovalla neuvotteluotteella tai tinkimättömyydellä, ei uutta ostajaa tule välttämättä koskaan.

Myyjä: Hoida yritys myyntikuntoon ja kerää kunnollinen tietopaketti

Meille SOS-hankkeen asiantuntijoille tulee varsin paljon neuvontapyyntöjä. Näistä iso osa on yrityksen ostoa harkitsevia. Viime vuodenvaihteessa päätimme laittaa voimat nimenomaan ostajien löytämiseen ja valmentamiseen. Myytäviä firmoja on pilvin pimein, vaikka ei etsittäisi yhtään. Samoin sukupolvenvaihdoksiin meidän on turha haaskata ruutia, koska siinä ei tarvitse etsiä yritykselle ostajaa vaan se on lähinnä verosuunnittelua.

Sitä vastoin ostajista on kova pula. Varsinkin jokainen nuori yrittäväksi ryhtyvä, jonka löydämme, on suuri aarre ja ilonaihe. Pohjois-Savossa on n. 20 000 ihmistä töissä yrityksissä, jotka ovat suuressa vaarassa loppua. Ei ole siis ollenkaan yhdentekevää, saadaanko näille jatkajia.

Mitä paremmin organisoitu yritys on riippumatta yrittäjän panoksesta, sen helpompi se on saada kaupaksi ja sitä paremman hinnan siitä saa. Kerää yritykselle kunnollinen tietopaketti, jonka voi näyttää ostajalle ja josta hän saa selvän kuvan firman sopimuksista ym. tärkeistä asioista! Ostajia on lähtenyt karkuun todettuaan, että nykyinen yrittäjä ei pysty antamaan hänelle kunnollista dokumentoitua tietoa firmastaan.

Tarjoamme usein Yrityspörssiä sekä myyjille että ostajille kauppapaikaksi, mutta se vaan ei ole lähtenyt. Ujous saattaa sen jälkeenkin olla hallitseva tekijä varsinkin myyjillä. Miten ihmeessä me saisimme heidät esille? Rahaa olisi tulossa, kun vain julkistaisi myyntiaikeet. Samalla firma ja sen työntekijät pelastuisivat tulevaisuuteen ja joku noheva yrittäjänalku saisi lentävän lähdön suunnitelmilleen.

Ostaja: myytävät yritykset ovat silmiesi edessä!

Toimivan yrityksen ostaminen on useimmiten edullisempi ja tuottavampi tapa alkaa yrittäjäksi kuin lähteä liikkeelle nollasta ja käydä koko perustamisprosessi paperisotineen ja yllättävine kuluineen ja byrokratioineen läpi. Uuden firman kasvamisen odottaminen nimittäin maksaa! Se maksaa jokaisen tappiollisen kuukauden ajan oman tappionsa ja yrittäjän puuttuvan palkan verran. Toimiva yritys on myös jo käynyt pahimmat karikot.

Ihan tilastollisesti: kun lähdet kävelemään pitkin Kuopion katuja, niin joka toinen näkemäsi yritys on joko heti tai lähivuosina myytävänä yrittäjän ikääntymisen takia. Et tiedä, mikä näistä on se joka toinen, mutta se välissä olevakin on hyvin todennäköisesti myytävänä, kun kysytään.

Sen kun menet kadulle ja etsit sen liikkeen, mikä sinua kiinnostaa! Jos et itse uskalla kysyä, me voimme tehdä sen sinun puolestasi. 90 prosentin varmuudella keskustelu käynnistyy. Sitten ruvetaan tutkimaan tarkemmin tasekirjoja ym. tarpeellista ja vääntämään kauppaehdoista. Katsotaan, natsaako.

 

Timo Juurakko

Timo Juurakko