Yrittäjyyden neuvottelukunta on aloittanut työnsä – agendalla monipuolisesti yrittäjyyden ja omistajuuden kysymykset

Yrittäjyyden edellytysten turvaaminen ja kehittäminen on työ- ja elinkeinohallinnon keskeisimpiä laajoja missioita. Tavoitteena ovat olosuhteet, joissa sekä toiminnalliset ja aineelliset puitteet että myös yhteiskunnassa vallitseva eetos ja ilmapiiri kannustavat luovuuteen, innovaatioihin, yhteistyöhön, yrittäjyyteen, itsensä toteuttamiseen, uusien asioiden tekemiseen, työllistämiseen ja kestävään kasvuun.

Samalla kun kyseessä on julkisen hallinnon tehtävä ja missio, se on myös meidän kaikkien, kansalaisten, yhteisöjen, yritysten ja yhteiskunnan toimijoiden kannustava haaste. Miten edistämme ja ylläpidämme olosuhteita, joissa kaikenlainen yritteliäisyys, omatoimisuus ja luovuus on arvostettua ja kannatettavaa. On tärkeää, että juhlapuheiden yrittäjyys konkretisoituu ja juurtuu käytännön elämään.

Pian päättyvän hallituskauden laajoista yrittäjyyden edistämisen avauksista on syytä jälleen tuoda esiin hallituksen 21.4.2022 tekemä yrittäjyyden periaatepäätös, joka linjaa keskeisimmät tavoitteet ja toimet, joilla yritysten ja yrittäjyyden toimintaedellytyksiä voidaan pitkäjänteisesti edistää.

Periaatepäätöksen toimeenpanoa tulee seurata ja samalla havainnoida toimintaympäristön muutoksia, erilaisia signaaleja ja reagointitarpeita. Tätä tärkeää tehtävää osaltaan toteuttamaan hallitus asetti viime elokuun lopulla yrittäjyyden neuvottelukunnan. Neuvottelukuntaa tarvitaan yrittäjyyteen liittyvän poikkihallinnollisen yhteistyön ja koordinaation lisäämiseksi sekä sidosryhmäyhteistyön vahvistamiseksi. Yrittäjyydessä tärkeä sidosryhmä ovat yrittäjät itse.

Neuvottelukunnan asettamisen perusteluissa todetaankin, että yrittäjyyden strategisten kokonaisuuksien valmisteluun on tärkeää tuoda keskeisimmän kohderyhmän – yrittäjien – näkemykset. Tämä onkin neuvottelukunnan toiminnan vahva ydin – tuoda esiin yrittäjien ja yritysten näkemykset, ehdotukset, huolenaiheet ja toiveet, ja saattaa ne myös hallituksen ja ministeriöiden tietoon ja tietoisuuteen. Realistinen yrittäjyyden tilannekuva on perusta tulokselliselle yrittäjyys- ja elinkeinopolitiikalle.

Neuvottelukunnan tärkeimmät tehtävät on listattu seuraavasti:

  1. Toimia neuvoa-antavana elimenä yrittäjyyteen liittyvissä strategisissa kokonaisuuksissa
  2. Tuoda valmisteluun keskeisen sidosryhmän – yrittäjien – näkökulmat ja palautteet sekä antaa ehdotuksia ministeriöille/valtioneuvostolle tarvittavista toimista
  3. Keskustella yrittäjyyspolitiikan kehittämisen kysymyksistä sekä edistää poikkihallinollista yhteistyötä
  4. Seurata ja ennakoida yrittäjyyden toimintaympäristön kehitystä ja toimenpiteiden vaikutusta sekä tunnistaa tarvittavia toimia kansallisella, EU- ja globaalilla tasolla
  5. Vaikuttaa yrittäjyyden tavoitteisiin hallituskausittain muun muassa tunnistamalla tärkeimmät toimenpiteet kilpailukykyisen ja vakaan yrittäjyyden toimintaympäristön kehittämiseksi

Neuvottelukunnan toimikausi jatkuu lokakuulle 2025 saakka. Neuvottelukunnan puheenjohtajana toimii elinkeinoministeri. Jäsenistöstä on 13 yrittäjiä ja 10 muuta jäsentä valtionhallinnosta, yliopistoista ja kuntasektorilta. Jo ensimmäisten kokoontumisten myötä on tullut selväksi, että neuvottelukunnan jäsenistö muodostaa erittäin osaavan, kokeneen ja näkemyksellisen yrittäjyyden kehittämisen yhteisön ja keskusteluympäristön.

Myös onnistuneiden omistajanvaihdosten edistämiseen, omistajuuden kehittämiseen ja yritystoiminnan uusiutumiseen liittyvät kysymykset ovat – kuten niiden luonnollisesti tuleekin olla – vahvasti neuvottelukunnan asialistalla ja keskustelujen aiheena. Paitsi käytännön tarpeiden ja yrittäjyyden käytännön haasteiden ja mahdollisuuksien kautta, omistajanvaihdosasiat tulevat neuvottelukunnan asialistalle myös yrittäjyyden periaatepäätöksen kirjausten kautta.   

Yrittäjyyden neuvottelukunnan asettamispäätökseen taustamuistioineen pääsee tutustumaan tästä.

Kaikinpuolinen aloitteellisuus ja aktiivisuus yrittäjyyden ja omistajuuden kehittämisen kysymyksissä on jatkuvasti suotavaa ja toivottavaa. Myös yrittäjyyden neuvottelukunta tarvitsee työhönsä monipuolisesti näkemyksiä, nostoja ja keskustelualoitteita. Näitä näkemyksiä voi hyvin mielellään toimittaa esimerkiksi meille tämän kirjoituksen laatijoille, TEM:n edustajille yrittäjyyden neuvottelukunnan sihteeristössä.

Ollaan yhteyksissä!

Kari Alanko, Yrittäjyyden neuvottelukunnan sihteeristön jäsen
Jaana Lappi, Yrittäjyyden neuvottelukunnan pääsihteeri ja sihteeristön puheenjohtaja
Anne Pesola, Yrittäjyyden neuvottelukunnan sihteeristön jäsen