Pyrkimys muuttaa yritystä

Miltä kuulostaisi Vaatekauppa ihmisille, Ravintola nälkäisille tai Kulkuvälineliike? Omituiselta varmasti. Ihmisiä kun on monenlaisia ja kokoisia ja tarvetta ruokailla on monen montaa sorttia. Samoin on jos jonkinlaista tarvetta liikkua paikasta toiseen suppaamisesta avaruusraketteihin. Tämän takia on syntynyt tarpeita vastaava tarjonta sekä sen myötä erikoispalveluja ja näiden oma terminologia ja viestintä. Yläkäsitteissä pitäytyminen tuottaisi näilläkin aloilla monenlaista harmia ja väärinymmärrystä.

Yksi termi – yksi ilmiö?

Yritysmaailmassa kielen evoluutio on jäänyt pahasti kesken. Kaikkea mahdollista liiketoimintaa kuvaa vain yksi termi, yritys. Sen alle mahtuu niin Google kuin naapurin kampaaja. Yhden termin avulla keskustelemme sujuvasti yritysten tarpeista, yhteiskunnallisista vaikutuksista, omistajilleen tuottamista rikkauksista, yritysten verotuksesta, lainsäädännöstä, arvonmäärityksistä ja omistajanvaihdoksista.

Miksi on tarvetta puhua naisista, miehistä, vanhuksista, lapsista, terveistä, sairaista, rikkaista tai köyhistä, kun voitaisiin yhtä kätevästi puhua vain ihmisistä, tehdä lakeja ja asetuksia ihmisille ja olla huolissaan vain ihmisistä? Yleistermi suo meille mahdollisuuden älylliseen laiskuuteen, jonka seurauksena vaikkapa pienyritysten aito tarve sopia paikallisesti ei ehkä aukea vuorineuvokselle.

Mikä lasketaan yrityskaupaksi?

Yleistermin ruokkimasta älyllisestä laiskuudesta esimerkkinä ovat mm. arvonmääritysmenetelmät, joilla määritetään niin suuryritysten kuin nakkikioskin arvo samalla tavalla, vaikka niitä ei yhdistä mikään muu kuin yleistermi ”yritys”. Näkemättä ei kukaan pientä yritystä osta, joten sen arvostakaan ei voi näkemättä päätelmiä tehdä. On myös absurdia määritellä pienyrityksen arvo ottamatta lainkaan kantaa siihen, kuka sen ostaisi, miten ja miksi. Mikro- ja pk-yritysten arkisissa omistajanvaihdoksissa tällaiset arvomääritykset ovat pelkästään vahingollisia.

Suuryritysten yrityskaupoilla ei niin ikään ole mitään tekemistä mikro- ja pk-yritysten omistajanvaihdosten kanssa. Esimerkiksi joidenkin lehtitietojen mukaan Suomessa tehdään noin 500 yrityskauppaa vuosittain. Jos näin on, edustamani yrityksen markkinaosuus on lähes 40 % kaikista yrityskaupoista. Minulle tuo toki sopisi, mutta oman kokemukseni mukaan näin ei ole ja kauppojakin tehdään valtakunnassa 3–4 kertaa mainittu määrä vuosittain. Lehti laskee yrityskaupoiksi vain suurimmat kaupat, mutta sitä ei mainita.

Yritykset eivät ole veljiä

Vaikka yleistermi johtaa pahasti harhaan, en ole nähnyt suuriakaan ponnisteluja asian muuttamiseksi. Siinä, missä ihmiset muodostavat erilaisia ryhmiä, kuten ammatteja, niin yritykset ovat vain yrityksiä. Siksi kai yritysverojen, yrityslakien ja tukien uskotaan istuvan kaikkiin yrityksiin yhtä lailla.

Yrityksellä yksi tarkoittaa siis yhtä toinen toista. Koska koko yleistermi on liian epätarkka, seuraa siitä väistämättä ongelmia monella tasolla. Termit mikro-, pk- ja suuryritykset eivät ole kankeina yleistyneet jokapäiväiseen kielenkäyttöön. Ehkä pitäisi aina vaatia puhujalta tarkennusta, mitä yrityskokoa hän tarkoittaa?

Yrittäjä-sanakin on minusta huono. Joskus sitä on yritetty korvata vielä huonommalla onnistuja-sanalla. 1930-luvun Suomen Kuvalehdessä oli Pyrkijä-merkkisen polkupyörän mainos. On aika iso ero, jos johonkin pyrkii, kuin että sitä vain yrittää. Itsekin aikanani pyrin yliopistoon, en vain yrittänyt päästä sisään. Niin, pyrkijä, miten olisi?

 

Juha Rantanen

Kirjoittaja on yrittäjä ja Suomen Yrityskaupat Oy:n toimitusjohtaja