Rahoituksen järjestyminen ratkaisee usein sen, toteutuuko suunniteltu omistajanvaihdos. Säästöpankkikeskuksen yritysasiakkaista vastaava liiketoimintajohtaja Manu Kauppila muistuttaa, että rahoittaja kannattaa ottaa mukaan jo ennen kuin kauppahinta ja muut…
”Hyviä yrityskauppoja rahoitetaan edelleen”–Säästöpankkiryhmä tuo lisää rahoittajan näkökulmaa OV-foorumiin
“Pelkkä sopimusjuridiikka ei riitä” – Asianajotoimisto Kaarakainen mukaan OV-foorumin verkostoon
Omistajanvaihdoksista puhutaan usein numeroiden, sopimusten ja verotuksen kautta. Omistajanvaihdosfoorumin tuore kumppani, Asianajotoimisto Kaarakaisen perustajaosakas Ari Kaarakainen muistuttaa kuitenkin, että onnistuneessa yrityskaupassa on kyse paljon laajemmasta…
Uusi tutkimus paljastaa – Suomen talous tukeutuu perheyrityksiin paljon luultua enemmän
Aalto-yliopiston Suomalaisten perheyritysten anatomia -tutkimus murtaa käsityksiä suomalaisesta yrityskentästä: perheyritykset ovat yksityissektorin merkittäviä työllistäjiä ja pitävät yllä erityisesti maakunnissa paikallista elinvoimaa. Perheyritykset investoivat…
Aamupalapöydästä rahoituksen “Batmaniksi” – Lasse Vuola ja Fundu paikkaamassa Suomen kasvun kipukohtaa
Fundu on suomalainen yritysrahoittaja, joka tarjoaa pk-yrityksille yrityslainoja ja saatavarahoitusta. Toimitusjohtaja Lasse Vuolan mukaan tavoitteena on tuoda markkinaan joustava ja nopea vaihtoehto erityisesti tilanteisiin, joissa rahoituksen järjestäminen…
Yrityskysely: Pk-yritykset ennakoivat kasvua ensi vuodelle
Pk-yrityksissä ennustetaan kysynnän ja ulkomaankaupan kasvua ensi vuodelle. Myös työllisyyden odotetaan lievästi kohentuvan. Etenkin teollisuuden ja keskisuurten yritysten näkymät ovat plusmerkkisiä, mikä voi vetää myös niiden alihankintaketjuja kasvuun, ilmenee EK:n…
Rahoitusjohtaja Jonna Kauppinen on Vuoden omistajanvaihdosasiantuntija 2025
Omistajanvaihdosfoorumi on valinnut Vuoden omistajanvaihdosasiantuntijaksi 2025 OP Uusimaan rahoitusjohtaja Jonna Kauppisen. Tunnustus jaetaan vuosittain osoituksena pitkäjänteisestä ja ansiokkaasta työstä yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittamisessa. Tänä…
Airuet Oy valtakunnallisen Omistajanvaihdosfoorumin jäseneksi
Valtakunnallinen Omistajanvaihdosfoorumi on saanut joukkoonsa uuden toimijan – yritysten myyntikuntoon ja kassavirran parantamiseen erikoistuneen Airuet Oy:n. Airuet Oy:n tiimi koostuu neljästä kokeneesta asiantuntijasta: Karoliina Heiskasesta, Mika Tiittasesta, Kalle…
Tutkimus: Nuorten yrittäjyysasenteet ennätysmyönteisiä – puolet harkitsee yrittäjäksi ryhtymistä
Yrittäjän päivän pääjärjestäjänä 5.9. toimiva Elinkeinoelämän keskusliitto EK kääntää huomion tuleviin yrittäjäsukupolviin. Nuorten yrittäjyysasenteet ovat kehittyneet lupaavaan suuntaan Suomessa. Omistajanvaihdosten kannalta on myönteistä, että nuoria kiinnostaa…
Anna-Mari Palo valtakunnallisen Omistajanvaihdosfoorumin puheenjohtajaksi
Valtakunnallisen Omistajanvaihdosfoorumin laaja ohjausryhmä valitsi torstaina 12.6.2025 pitämässään kokouksessa Finnveran aluepäällikkö Anna-Mari Palon uudeksi puheenjohtajakseen. Palon kausi on kolmivuotinen. Valtakunnallisen Omistajanvaihdosfoorumin uudeksi…
Inkeri Sundberg omistajanvaihdostoiminnan päälliköksi
Omistajanvaihdosfoorumin uudeksi omistajanvaihdostoiminnan päälliköksi on valittu tradenomi Inkeri Sundberg (30). Sundberg aloittaa uudessa toimessaan torstaina 24. huhtikuuta 2025. Lue tiedote: Inkeri Sundberg omistajanvaihdostoiminnan päälliköksi – Yrittajat.fi…
