Onnistunut omistajanvaihdos edellyttää hyvää valmistautumista

Suomessa on lähivuosina yli 70 000 yritystä omistajanvaihdostilanteessa, mutta siitä huolimatta yrityskauppoja tehdään Suomessa vuosittain n. 2 500 – 3 000. Useissa tapauksissa myyjien ja ostajien toiveet eivät kohtaa. Moni yrittäjä lykkää yrityksen myyntiä tai sukupolvenvaihdosta, koska pelkää siihen liittyviä riskejä ja uhkia. Tyypillisimmin Lue lisää

Pöhinää omistajanvaihdoksiin – näin rahoitettiin puolen miljoonan kauppa

Millaisia ovat yritysten jatkajat? Sitä pöyhittiin Omistajanvaihdosfoorumin tilaamassa ja LUT-yliopiston tekemässä tutkimuksessa, joka julkistettiin hiljattain. Kävi ilmi, että jatkajat ovatkin pääasiassa konkareita, sillä jopa 59 prosenttia oli toiminut jo aiemmin yrittäjänä. Vain viidennes yrityksen jatkajista tai sitä suunnittelevista oli alle nelikymppisiä ja Lue lisää

Yrittäjälle taloudellista mielenrauhaa ennakkovarautumisesta

Yrittäjän taloudellinen mielenrauha muodostuu taloudellisesta riippumattomuudesta ja yrityksen toiminnan pitkäjänteisestä suunnittelusta. Yrittäjät suhtautuvat omaan tulevaisuuteensa kriittisesti, ja luottavaisuus omaan taloudelliseen tilanteeseen on paikoin jopa heikompi kuin palkansaajilla. Tuoreesta tutkimuksesta ilmenee, että harvan yrittäjän tavoitteena varsinaiselle yritystoiminnalle on vaurastuminen – vain noin viidennes Lue lisää

Kehitysyhtiöt yrittäjän tukena omistajanvaihdoksissa

Kaupunkien ja kuntien omistamat kehitysyhtiöt ovat vapaaehtoisesti perustettuja organisaatioita, joiden toiminta pohjautuu alueen ja yritysten tuntemukseen, pitkiin asiakassuhteisiin, osaamiseen ja kuntaomistajien mandaattiin. Ne ovat kehittämisen kehtoja, jotka palvelevat moninaisesti alueen elinvoimaa. Pohjimmiltaan kehitysyhtiö kohtauttaa alueen toimijoita yhteisessä kehitystyössä, pohtii tulevaisuuden suuntaa ja Lue lisää