Blogit

Puhumattomuus on suuri riski omistajanvaihdokselle

Omistajanvaihdoksiin liittyvistä asioista valtaosa on muuta kuin niin kutsuttuja kovia faktoja. Kun ei oikein tiedetä, mistä niihin liittyen pitäisi ja kannattaisi puhua, monet elintärkeät asiat voivat jäädä keskustelematta, selvittämättä ja sopimatta. Puhumattomuus…

Tavoitteena aktiivinen ja osaava omistaja

Omistajuus on moniulotteisuutensa vuoksi hankala teema – se on oikeus, tunne, kulttuuri, pääoma, ammatti tai status. Se on myös osaamista, taito, jonka pystyy hankkimaan. Tuo osaamisnäkökulma on erityisesti esillä omistajanvaihdosten edistämisessä. Huolena on, että…

Olisiko jo aika myydä Suomen Yrityskaupat Oy?

Olen jo 58-vuotias, yhtiökumppani on 60 ja muutama viikko sitten menehtyi läheinen ikätoverini sairauskohtaukseen; ei ole jäänyt epäselväksi, että luopumisen aika häämöttää jo. Pitkän yrittäjäuramme takia kuulumme auttamattomasti joukkoon, jonka tulee valmistautua…

Miksi myyjä myy ja ostaja ostaa?

Omistajanvaihdoksen syyt ovat tärkeää tietoa niin myyjälle, ostajalle kuin rahoittajallekin Kun yrityksen omistaja on päätynyt luopumaan yrityksestään taustalla on aina erilaisia tekijöitä ja syitä. Samoin ostajalla on kiinnostukseensa omat -osin käänteisetkin-…