Omistajuus on moniulotteisuutensa vuoksi hankala teema – se on oikeus, tunne, kulttuuri, pääoma, ammatti tai status. Se on myös osaamista, taito, jonka pystyy hankkimaan. Tuo osaamisnäkökulma on erityisesti esillä omistajanvaihdosten edistämisessä. Huolena on, että…
Tavoitteena aktiivinen ja osaava omistaja
Omistajanvaihdoksetkin hyötyvät Finnveran uudesta vientirahoituksesta
Vientikauppojen rahoitukseen on tulossa uusi hyödyllinen työkalu. Tämä on tärkeää myös omistajavaihdosten näkökulmasta, sillä vienti on erinomainen keino kasvattaa yrityksen arvoa, kirjoittaa EK:n ekonomisti Simo Pinomaa. Omistajavaihdos onnistuu parhaiten, kun…
Palvelusetelillä vauhtia omistajanvaihdoksiin – Imatra ykkösenä maanlaajuisessa vertailussa
Suomen Uusyrityskeskukset ovat mukana Omistajanvaihdosfoorumin toiminnassa sekä siten edistämässä yrittäjyyttä myös yritysostojen myötä. Tavoitteena on, että yhä useampi yrittäjyyttä suunnitteleva ottaa yrityksen tai sen liiketoiminnan ostamisen yhdeksi…
Olisiko jo aika myydä Suomen Yrityskaupat Oy?
Olen jo 58-vuotias, yhtiökumppani on 60 ja muutama viikko sitten menehtyi läheinen ikätoverini sairauskohtaukseen; ei ole jäänyt epäselväksi, että luopumisen aika häämöttää jo. Pitkän yrittäjäuramme takia kuulumme auttamattomasti joukkoon, jonka tulee valmistautua…
Miksi myyjä myy ja ostaja ostaa?
Omistajanvaihdoksen syyt ovat tärkeää tietoa niin myyjälle, ostajalle kuin rahoittajallekin Kun yrityksen omistaja on päätynyt luopumaan yrityksestään taustalla on aina erilaisia tekijöitä ja syitä. Samoin ostajalla on kiinnostukseensa omat -osin käänteisetkin-…
Miten digitaalisesti tuetaan omistajanvaihdosmatkaa?
Maaseuturahaston rahoittamassa ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin hallinnoimassa VALO-hankkeessa tuotetaan sähköisiä palveluratkaisuja omistajan- ja sukupolvenvaihdokseen (ov). Hankkeen tavoitteena on kehittää valtakunnallinen ov-verkkopalvelu….
Kolme syytä, miksi yritystä perustaessa on syytä miettiä jo myös sen myymistä
Yritystä perustaessa ei ehkä ihan ensimmäisenä alkavan yrittäjän tule mieleen miettiä vasta käynnistymisvaiheessa olevan yritystoiminnan myymistä, mutta yritysneuvonnassamme olemme huomanneet, että syytä kyllä olisi. Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK auttaa toimivia…
Opinion on Business Transfers
European Economic and Social Committee (EESC) published own-initiative opinion on business transfers as promoters of sustainable recovery growth in the SME sector. However, Business transfers have been a part of EU entrepreneurship policy since the early 1990s….
Perheyrityksen jatkaja tasapainoilee uudistamisen ja säilyttämisen välillä
Kaksi kolmesta perheyrityksen jatkajasta haluaa kasvattaa yritystään, ilmenee tuoreesta PwC:n kansainvälisestä Next Generation 2022 -tutkimuksesta. Noin 47 prosenttia jatkajista hakee kasvua uusilta toimialoilta tai markkinoilta. Perheyritysten jatkajat eivät…
Lähivuosien aikana tulossa merkittävä määrä yksinyrittäjien yrityskauppoja
Lähivuosien aikana tulossa merkittävä määrä yksinyrittäjien yrityskauppoja Yksinyrittäjyys on työelämän 2000-luvun merkittävä muutostrendi. Vuosituhannen vaihteesta yksinyrittäjien määrä on kasvanut yli 60 000 ja vuonna 2020 heitä oli jo 190 000. Yksinyrittäjäkysely…
