Vuosittain järjestettävä Omistajanvaihdoskonferenssi toteutettiin kymmenennen kerran, nyt Ov-studiona Porista. Uutta oli se, että tilaisuus järjestettiin jossakin muussa paikassa kuin Helsingissä ja se tallennettiin. Tapahtuma on ansainnut paikkansa…
Omistajanvaihdos käy tunteisiin
Korona palautti omistajanvaihdokset omistajien agendalle – syytä onkin
Vuosi 2020 jää mieliin koronavuotena. Se on vaikuttanut kaikenikäisiin, päiväkotilapsista eläkeläisiin. Se on vaikuttanut niin työhön kuin vapaa-aikaan. Olemme syvässä kriisissä. Kun Suomi ja Eurooppa kutakuinkin suljettiin keväällä, yritykset eri toimialoilla…
Sukupolvenvaihdos – viestikapulan vaihto äidiltä pojalle
Kun 1990-luvun alussa hyppäsin yrittäjäksi ja tartuin jo olemassa olevan yrityksen puikkoihin, uutena omistajana ja toimitusjohtajana, en todellakaan silloin vielä ajatellut tulevaisuutta niin pitkälle, että tämä lysti loppuu kohdaltani joskus tulevaisuudessa. Aikaa…
Tie kasvupolulle voi käydä omistajanvaihdoksen kautta
Suomen pk-yrityskenttä on ollut muuttumaton jo pitkään, ja monelta yritykseltä puuttuu kasvutavoite. Näin kirjoitti Timo Pihkala Omistajanvaihdosfoorumin blogissa elokuun lopussa. Syyskuussa julkaistu Pk-yritysbarometri vahvistaa tätä näkemystä, sillä barometrin…
Kehitysyhtiöt koronakriisissä yrittäjän tukena
Koronakriisin aikana kehitysyhtiön rooli yritysten lähipalveluna on korostunut. Yrityksillä on akuutti tarve keskustella vaihtoehdoista mm. toiminnan sopeutukseen ja rahoitukseen liittyen kuten myös omasta jaksamisesta ja työkyvyn ylläpitämisestä. Samalla yritysten…
Vakavaraisen strategisen ostajan markkina
Globaali koronakriisi on mullistanut monia asioita maailmassa. Myös yritysten toimintaympäristö on erinäköinen kuin vuosi sitten. Perinteiset käsitykset yritysten tulevaisuuden näkymistä, ja siten myös arvosta, ovat tulkinnanvaraisemmat kuin aikoihin. Yrityskauppoja…
Yrityskauppoja hyödyntävä ajattelutapa
Yrityskauppoja hyödyntävässä ajattelutavassa omaa tekemistä ja yritystä sekä toimintaympäristöä analysoidaan niin, että liiketoiminnan osto ja myynti nähdään yhtenä vaihtoehtona kehittää, kasvattaa ja uudistaa liiketoimintaa. Yrityskaupassa kaupan kohteena on nippu…
Puhu äänellä, jonka tunnen ja siksi myös kuulen?
Me Omistajanvaihdosfoorumin lähes parikymmentä toimijaa voimme olla ylpeitä. Vuosien saatossa olemme yhdessä luoneet Suomen merkittävimmän keskittymän kaikille niille tahoille, joiden ydinosaamista ovat pk-sektorin yrityskaupat ja sukupolvenvaihdokset. Verkosto…
Yritysvälittäjien auktorisointi alkaa
Yritysvälittäjän ammatti on yksi vaativimpia talouselämässä. Mikään yksittäinen koulutus ei anna täydellisiä eväitä ammatissa menestymiselle ja samalla moni koulutus ja kokemus antaa hyviä valmiuksia siihen. Osittain tästä syystä yritysvälittäjien taustat ovat varsin…
Perheyritysten jatkuvuus – kriisissä tarvitaan aktiivista omistajuutta
Tilastokeskuksen mukaan yritysten tekemät investoinnit laskivat vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä 16,1 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Korona-ajan epävarmassa talouden ja maailmanmarkkinoiden tilassa investoinnit ovat jäissä ympäri maailmaa. Tämä…
