Onhan yritykselläsi muutakin kuin tunnearvoa? Auttaisiko yritysten neuvola tai vuosihuolto?

Käymme tällä hetkellä Suomessa ja koko maailmassa läpi todellista happotestiä. Yllättävään, nopeasti levinneeseen kriisiin on useassa mediassa viitattu mustana joutsenena, tuntemattomana uhkana. Eihän tällaista kukaan vuosi sitten olisi voinutkaan ennustaa. Yritystoiminta kantaa yhteiskuntaamme, ja terveydenhuollon resurssien ohella on ollut tärkeää turvata yritysten Lue lisää

Kehitysyhtiöt koronakriisissä yrittäjän tukena

Kaupunkien ja kuntien omistamat kehitysyhtiöt ovat vapaaehtoisesti perustettuja organisaatioita, kehittämisen kehtoja, jotka palvelevat moninaisesti alueen elinvoimaa. Koronakriisin aikana kehitysyhtiön rooli yritysten lähipalveluna on korostunut. Yrityksillä on akuutti tarve keskustella vaihtoehdoista mm. toiminnan sopeutukseen, rahoitukseen, asiakas-/ toimittajayhteyksiin ja työttömyysturvaan liittyen kuten myös omasta Lue lisää

Miten valita kaupallinen toimintamalli yrityskaupan yhteydessä?

Väitän, että myynti on minkä tahansa yrityksen tärkein funktio, sillä se tuo rahan taloon. Myynti on kuin sydän, joka mahdollistaa muiden elinten toiminnan. Myynnin onnistumisen määrää se, miten kaupallinen toimintamalli (commercial excellence) – kaupallinen strategia, myyntiprosessi, myynnin johtaminen, tarvittava osaaminen ja järjestelmät Lue lisää

Yritystoiminnan jatkajat aikovat olla aktiivisia omistajia

Syksyllä 2019 julkaisemamme tutkimus yritysten jatkajista tarjosi hyviä ja vähemmän hyviä uutisia. Samalla kun tutkimuksen tulokset osoittivat, että yritysten jatkajat ovat kokeneita yrittäjiä, näytti siltä, että heidän kiinnostuksensa liiketoiminnan uudistamiseen ei ole kovin korkealla. Yksi keskeisimmistä havainnoista tutkimuksessamme oli, että yritysten jatkajat Lue lisää

Terveisiä kentältä: Itä-Suomessa hyvä vire omistajanvaihdoksissa

Olen kevään aikana kiertänyt kymmenissä pienyrityksissä eri puolilla Suomea. Kiertueeni on kohdistunut varsinkin Itä- ja Kaakkois-Suomeen, missä yrittäjät tutkimuksissamme raportoivat usein tavanomaista enemmän erilaisia toimintaympäristöön liittyviä kasvun esteitä. Näillä alueilla myös yrittäjät ovat usein keskimääräistä iäkkäämpiä ja tarve yritysten omistajanvaihdoksille suuri. Tämä Lue lisää

Maakuntien Omistajanvaihdosindeksi 2020: Keski-Suomi, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala aktiivisimpia yritysten omistajanvaihdoksissa

Maakuntien Omistajanvaihdosindeksi 2020: Keski-Suomi, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala aktiivisimpia yritysten omistajanvaihdoksissa   Keski-Suomi otti kärkipaikan maakuntia vertailevassa Omistajanvaihdosindeksissä. Keski-Suomessa omistajanvaihdoksia toteutetaan yrityskantaan suhteutettuna keskitasoa enemmän ja myös niitä koskevia palveluita on helposti saatavilla. Myös Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa yritykset löytävät vilkkaasti uusia omistajia. Tutustu Lue lisää

PK-yritysten yritysjärjestelymarkkina jatkui aktiivisena 2019

Jo useamman viime vuoden jatkunut hyvä aktiivisuus varsinkin keskisuurten ja suurempien PK-yritysten yritysjärjestelyissä jatkui myös vuonna 2019. Huomion arvoista on, että pääomasijoittataustaisten ja teollistaustaisten yritysjärjestelyjen keskinäinen jakauma noudatti edelleen vuonna 2018 vallinnutta suuntaa. Myös vuonna 2019 tehtiin enemmän teollisia yritysjärjestelyjä, eli niitä, Lue lisää

Yritysvälittäjien auktorisointi tulee!

Yritysvälittäjien auktorisointi tulee! Vuosia ellei peräti jo vuosikymmeniä puhuttu yritysvälittäjien auktorisointi on muuttumassa todeksi. Tarve auktorisoinnille on ollut aina tiedossa, mutta toteutus on hautautunut tekijöiden puutteeseen. Talven aikana SYVL ry:n (Suomen Yritysvälittäjäin ja Omistajanvaihdosasiantuntijain liitto ry) uusi ja energinen hallitus on käärinyt Lue lisää