Yrityskauppa on käännekohta, joka vaikuttaa sekä liiketoimintaan että yrittäjään itseensä. Omistajanvaihdosfoorumin ja Yrittäjät-akatemian yhteisessä webinaarissa “Yrityskauppa mahdollisuutena – miksi yrityskauppaan kannattaa lähteä” keskustellaan siitä, miten…
Katso tuore webinaaritallenne: Yrityskauppa mahdollisuutena – miksi siihen kannattaa tarttua?
Veljekset ottivat vetovastuun Hirven Konepajasta – perheyrityksen arki rakentuu luottamukselle ja jaetulle vastuulle
Kun Hirven Konepajassa tehtiin sukupolvenvaihdos noin puolitoista vuotta sitten, muuttui samalla monta asiaa – omistajapohja, y-tunnus ja hallinnolliset prosessit. Arjessa muutos näkyi ennen kaikkea siinä, että vastuu jakautui nyt kolmelle veljelle. Eetu, Viljami…
Balmuirin myynyt Heidi Hietala: “Yrityksen myyminen oli kuin luopumista omasta lapsesta”
Kun Heidi Hietala jätti taakseen vakaan uran Nokialla ja hyppäsi kohti tuntematonta, hänellä ei ollut yrittäjätaustaa – vain vahva tunne siitä, että on aika tehdä jotain omaa. Tuo päätös johti kansainvälisen luksusbrändin Balmuirin syntyyn. Mutta ennen kaikkea se…
Kolmannen polven yrittäjä Iina Sopanen: “Enää en epäile – olen oikea ihminen tähän rooliin”
Lennolin kolmannen sukupolven yrittäjä Iina Sopanen jatkaa vahvojen johtajien jalanjäljissä omalla pehmeämmällä tyylillään. Kun Iina Sopanen otti alkuvuodesta 2025 vastaan Lennol Oy:n toimitusjohtajan tehtävän, kulmahuoneessa vallitsi lämmin mutta latautunut tunnelma….
Reetta Vähä-Heikkilä: “Pitää haluta jatkaa, ei vain suostua muiden toiveisiin”
Reetta Vähä-Heikkilä osti vanhempiensa lihakarjatilan Salon Raatalasta ja löysi oman paikkansa sukupolvien ketjussa. Kun Reetta Vähä-Heikkilä kävelee oman tilansa pihapiirissä, kaikki tuntuu tutulta, mutta arki on muuttunut. Tänä vuonna hän osti perheensä…
Yrityskauppa Ruotsista – näin Lapua-ketjut onnistui
Kuljetinketjuja ja niihin liittyviä oheistuotteita valmistava Lapua-ketjut osti syyskuussa 2024 enemmistöosuuden ruotsalaisesta teollisuuden tukkukauppaa harjoittavasta Erasmis Ab:sta. Kyseessä oli yrityksen ensimmäinen kauppa ulkomailta ja se tehtiin 22 vuotta…
Liiketoimintakaupan kautta kansainvälisille markkinoille
Alun perin espanjalaisen urheiluvaatebrändi Goo Stickersin liiketoiminnan ostaneet Ilkka ja Linda Halonen näkivät kaupassa mahdollisuuden kasvattaa heidän liikuntapalveluja tarjoavan yrityksensä SporttiKuution toimintaa. Kauppa vaati vasta vuoden toimineelta…
Taivalkoskella sijaitseva lomakartano sai jatkajan Keski-Euroopasta
Saijan Lomakartano on Helena ja Asko Karppisen 90-luvun alussa perustama matkailualan yritys, joka löysi uuden omistajan Belgiasta tämän vuoden alussa. Helena Karppinen kertoo, että kansainvälisissä yrityskaupoissa on hyvä tukeutua asiantuntijoiden apuun. Myös ostajan…
Yrityskauppa toi mukanaan kasvua ja uusia käytäntöjä päivittäiseen toimintaan
Ruotsalaiselle konsernille Tebul Oy:n myynyt Jussi Uusitalo kertoo, että yksi tärkeimmistä asioista yrityskaupoissa on rehellisyys ja avoimuus. Mikään ei jää pörssiyhtiön ammattiostajilta huomaamatta. Siksi yritystä ei voi hänen mukaansa rakentaa myyntikuntoon, vaan…
