Veroasiantuntijan roolissani kosketuspinta sukupolvenvaihdoksiin tulee luonnollisesti verotuksen ja juridiikan kautta. Asiakaspalavereissa keskustelu lähtee tavoitteesta löytää järkevin ja verokustannuksiltaan tehokkain tapa toteuttaa sukupolvenvaihdos. Asiakkaan…
Sukupolvenvaihdos on muutakin kuin verotusta – jopa veroasiantuntijan mielestä
Jannen suuret saappaat
Maatilayritysten omistajavaihdosten vähäiseen lukumäärään viime vuosina on herätty. Samalla onkin alettu yhdessä pohtimaan sitä kaikkea, mikä omistajavaihdoksessa oikeasti siirtyy maatilayrityksen mukana. Maatilayritys ei ole koskaan tuottanut ”vain ” ruoantuotantoa,…
Mistä maatilalle jatkaja?
Viime aikoina on ollut keskustelua siitä, että maatalouden tuettuja sukupolvenvaihdoksia tehdään ennätyksellisen vähän. Asia on tärkeä jo pelkästään ruokaturvan ja huoltovarmuuden vuoksi. Miksei tiloille löydy entiseen tapaan jatkajia? Aikamme epävarmuus ja…
Ostaja- jatkajakoulun rinnalle tarvitaan luopuja-ja myyjäkoulu
Omistajalla on vahva sidos yritykseensä. Mitä enemmän itsestään antaa yritykseen, sitä enemmän se tuntuu osalta itseä, osalta minuutta. Erityisen vahva kytkös on silloin, kun yrityksen on itse perustanut tai jatkanut sitä sukupolvenvaihdoksen kautta….
Maa- ja metsätalousyrityksen sukupolvenvaihdos tarvitsee hyvät yhteistyökumppanit
Monella maa- ja metsätilalla sukupolvenvaihdos on lähivuosina ajankohtainen. Etukäteen suunnittelemalla asiat sujuvat edullisemmin ja lopputuloskin vastaa paremmin tavoiteltua. Maatilan sukupolvenvaihdoksen suunnitteluun on hyvä varata aikaa jopa muutama vuosi, jotta…
Yrittäjä ota ensiaskel kohti omistajanvaihdosta ja tee nettitesti! Tukea päätöksillesi saat yrityskummeilta
Lounaspöytäseurakseni istui paikallinen yrittäjä. Kysyin häneltä keskustelun lomassa, jopa vähän yllättäenkin, oletko muuten koskaan miettinyt yrityksesi myyntiä? Empimättä hän vastasi, että tietysti olen. Mutta mitä minä sitten tekisin, jos myisin yritykseni?…
Tilitoimistot omistajanvaihdoksen innoittajana
Minulla on pitkä tilitoimistokokemus ja peilaan asioita usein siihen, millainen näkymä tilitoimistolla on asiakkaisiin. Olen ollut onnekas, kun olen saanut työskennellä tilitoimistoissa, joissa minulla on ollut mahdollisuus toteuttaa intohimoani asiakkaiden…
Sukupolvenvaihdosten edistäminen otettava osaksi kasvuyrityspolitiikkaa
Lokakuussa julkistetun, kerran kolmessa vuodessa tehtävän Omistajanvaihdosbarometrin mukaan noin joka viides omistajanvaihdosta suunnittelevista yrityksistä päätyy sukupolvenvaihdokseen, eli yritystä jatkaa joku perheenjäsenistä. Barometri paljastaa kiinnostavia…
Kun aika on luopua…
”Sukupolvenvaihdos, yrityskauppa, lahjanluonteinen kauppa, osakekauppa, MBO- kauppa, liiketoimintakauppa, EBO- kauppa, lahjoitus, osakeanti, spin-off -kauppa…” Kaikki sanoja, jotka liittyvät yrityksen omistusjärjestelyihin, osa yrityskauppoihin, osa…
Hyödynnä pankin tuki yrityskaupassa ja sukupolvenvaihdoksessa – jo suunnittelusta lähtien
Yrityksen kasvua voi hakea yritysostolla, ja lähes jokaisella yrittäjällä on jossain vaiheessa edessä omistuksesta luopuminen ulkopuoliselle liiketoiminnan jatkajalle tai seuraavalle sukupolvelle. Kaikissa omistajanvaihdoksen tilanteissa suunnittelu pitää aloittaa…
