Työ- ja elinkeinopalvelujen rakenneuudistus avaa mahdollisuuksia omistajanvaihdosaktivointiin   

mennessä | helmi 14, 2025

Työ- ja elinkeinopalvelujen uudistuksessa TE-vastuu siirtyi vuoden alussa valtiolta kunnille, käytännössä kuntien muodostamille isommille työvoima-alueille. Uudistuksen kantavana ajatuksena on paremmin hyödyntää kunnan koko elinvoimaekosysteemiä yritysten työvoimatarpeiden ja työllisyyden hoidossa, ja tuoda TE-toimintaa lähemmäksi sekä yrityksiä, että työnhakijoita.

Kehitysyhtiöt ja elinkeinotoimet tuntevat hyvin alueen yritykset, mukaan lukien luonnollisesti niiden työvoimatarpeet ja tämän tiedon kehitysyhtiö välittää työllisyysalueille ja tarvittaessa auttaa yrityksiä rekrytoinnissa. Uudistuksen onnistumisessa kehitysyhtiön rooli työvoimapalveluiden ja yritysten yhdyspintana onkin keskeinen ja pääsääntöisesti sisäistetty hyvin työvoima-alueilla, kunnissa ja kehitysyhtiöissä.

Kehitysyhtiöiden vahvistuva rooli TE-palveluiden yhdyspinnassa toi kehitysyhtiön lähemmäs myös työnhakijapoolia. Tämä on tuonut kehitysyhtiöille uusia mahdollisuuksia nostaa esiin omistajanvaihdoksen kautta tapahtuvaa yrittäjyyden aloittamista työllistymisen vaihtoehtona. Vaihtoehto ei luonnollisesti ole kaikille mahdollinen, mutta TE-uudistuksen myötä palveltavien asiakkaiden määrä kasvaa, jolloin löytyy sekä uusia omistajanvaihdosta lähestyviä ja toteuttavia yrityksiä, että potentiaalisia uusia yrittäjiä.

Näen TE-uudistuksen selkeänä mahdollisuutena kohtauttaa uusia ihmisiä yrittämiseen, ja omistajanvaihdos tarjoaa käyttökelpoisen, matalamman kynnyksen polun sinällään vaativaan yrittäjyyteen. Tunnetusti yritysten omistajanvaihdosten edistäminen on myös tehokasta elinvoimatyötä, joskus kyseessä on myös palvelujen säilyminen, mikä edelleen tukee kehitysyhtiön motiivia edistää omistajanvaihdoksia yhdessä alan yksityisten toimijoiden kanssa.

TE-uudistuksen toimintamallit luodaan juuri nyt ja ikkuna on juuri nyt auki vakiinnuttaa hyviä, tietoa siirtäviä käytäntöjä. Vuoden kuluttua toimintatavat ovat vakiintuneita, jolloin niitä on hankalampi muuttaa, ja siten omistajanvaihdosnäkökulman juurruttaminen mukaan heti alusta on tärkeää.

Kuntien rahoittama yritysneuvonta, kehitysyhtiöt, uusyrityskeskukset ja elinkeinotoimet muodostavat valtakunnallisesti toimivan, lähellä yrittäjää olevan osaavan lähipalvelun. Vuosittain jo SEKES-verkoston 55 jäsenorganisaatiota työskentelevät noin 40 000, lähinnä pk- ja mikroyrityksen kanssa, jotka pääsääntöisesti edustavat niiden kehittymishakuisinta osaa.