100 000 työpaikkaa omistajanvaihdostilanteessa

mennessä | joulu 13, 2024

Omistajanvaihdos on ajankohtainen lähes joka viidennessä työnantajayrityksessä. Mittakaava on valtava: lukumääräisesti tämä tarkoittaa noin 14 000 yritystä, joissa on yhteensä vähintään 100 000 työpaikkaa. Arvio perustuu joulukuussa julkistettuun EK:n Pk-Pulssi kyselytutkimukseen.

Tuoreen Pk-Pulssin tulokset ovat monin paikoin karua luettavaa, eikä vuosi 2024 tuonut vielä talouteen kauan kaivattua kasvukäännettä. Tulosten perusteella pk-yrityksillä on nyt takanaan kaksi hyvin samankaltaista toiminnan supistumisen vuotta ja varsinkin monet pienimmistä työnantajayrityksistä kamppailee lisääntyvien kannattavuus- ja rahoitusongelmien kanssa.

Tämän seurauksena viisi prosenttia työnantajayrityksistä on vaarassa ajautua konkurssiin lähikuukausina. Lukumääräisesti tämä tarkoittaa jopa 4 000 yritystä, mikä ennakoi konkurssien määrän säilyvän ainakin vielä talvikuukausina historiallisen korkealla tasolla.

Onneksi ensi vuodelle sentään povataan jo lievää kasvua ja yritykset ennakoivat kysynnän, työllisyyden ja ulkomaankaupan lisääntyvän ainakin jonkin verran. Sen sijaan yritysten investointiaktiivisuus olisi jäämässä edelleen vaatimattomalle tasolle, joskin suurempien työllistäjien teollisissa investoinneissa näkyy pientä piristymistä. Näillä investoinneilla voisi toteutuessaan olla myönteisiä heijastusvaikutuksia koko yrityssektorille, koska ne tarjoaisivat uusia työ- ja kasvumahdollisuuksia myös alihankkijoina toimiville pienyrityksille.

Omistajanvaihdospato koskettaa kaikkia päätoimialoja

Omistajanvaihdosaikeita esiintyy laajasti toimialasta riippumatta. Rakennusalan yrityksistä omistajanvaihdostilanteessa on 21 prosenttia ja teollisuusyrityksistä 15 prosenttia. Kaupan alalla omistajanvaihdos koskettaa tällä hetkellä 19 prosenttia ja palvelusektorilla 16 prosenttia yrityksistä. Kokoluokittain tarkasteltuna omistajanvaihdos on ajankohtainen 19 prosentille mikroyrityksistä, 13 prosentille pienyrityksistä ja 9 prosentille keskisuurista yrityksistä.

Se, kuinka yritykset näissä omistajanvaihdoksissa onnistuvat, määrittää tulevien vuosien talous- ja työllisyyskehitystä. Omistajanvaihdokset ovat nimittäin tutkitusti merkittävä yritysten uudistumisen, kasvun ja myös kansainvälistymisen lähde.

Pohjimmiltaan omistajanvaihdosten edistämisessä onkin kyse työllisyyden edistämisestä eli olemassa olevien työpaikkojen turvaamisesta ja yrityksiin kasvun myötä syntyvistä uusista työpaikoista. Siksi omistajanvaihdosten vauhdittamisen luulisi olevan kaikkia poliittisia toimijoita yhdistävä asia ja sen pitäisi olla vahvasti kaikkien puolueiden agendalla. Oli puolue sitten hallituksessa tai oppositiossa tai missä kohtaa tahansa poliittisella arvokartalla.

Kirjoittanut Jari Huovinen, Elinkeinoelämän keskusliitto