Mitä kannattaa huomioida ennen omistajanvaihdosta?

mennessä | marras 1, 2024

Omistajanvaihdostilanne tulee joskus yllättäen ja pyytämättä. Mutta jos on mahdollista miettiä asiaa etukäteen, on tärkeää ensin miettiä, mitä omistajanvaihdoksella oikeasti tavoittelee. On eri asia myydä yksi liiketoiminta monesta, ja jatkaa yrittäjänä, kuin siirtyä nauttimaan eläkepäivistä lopullisesti.

Myyntihinnan oikeellisuus ja kauppahinnan saamisen varmuus lienevät aina yrittäjällä mielessä. Vallitsevaa hintatasoa voi kartoittaa kirjanpitäjän, tilintarkastajan, konsultin tai asianajajan kanssa, tai tehdä itse tilastoista analyysiä. Maksuna tarjotaan usein verosyistä osakevaihtoa, mutta se ei välttämättä ole vaihtoehto yritystoimintaa lopettavalle, joka toivoo saavansa kauppahinnan heti käteisenä. Lisäksi on muistettava, että erilaiset jälkikauppahinnat eivät välttämättä koskaan tuloudu, jos uusi omistaja ei saa pyöritettyä yritystä samalla tasolla kuin myyjä.

Ideaalitilanteessa omistajanvaihdos tehtäisiin ennakkoon suunniteltuna ajankohtana ja halutussa suhdannetilanteessa. Silloin on aikaa miettiä valuaatiota, ja transaktion muotoa ja kestoa. Harvoin tapahtumat todellisessa elämässä kuitenkin menevät siinä aikataulussa, kun yksi osapuoli toivoo. Pelkkä neuvottelu- ja maksuprosessi voi viedä yli puoli vuotta, vaikka asia olisi kuinka hyvin suunniteltu. Sitten kun kaupanehdoista on päästy yksimielisyyteen, ostaja tarvitsee usein aikaa rahoituksen järjestämiseen.

Kannattaa koota tukitiimi. Prosessin aikana pitäisi hoitaa yritystä kuten aina muulloinkin. Omistajanvaihdos neuvottelut vievät kuitenkin usein aikaa ja energiaa aina enemmän kuin on pahimmassakaan arvioissa pelätty. Näin ollen tukea on saatava yrityksen muilta avainhenkilöiltä, eri alojen asiantuntijoilta, unohtamatta kotijoukkoja. Mitä pidemmäksi prosessi venyy, sitä enemmän tukitiimin merkitys korostuu.

Jos transaktion muodolla voi vaikuttaa verotukseen, kannattaa verosuunnittelu eri muotojen vaikutuksesta käynnistää hyvissä ajoin. Joskus optimaalinen verotuksellinen lopputulos voi vaatia toimia jo edeltävänä tilikautena tai yksityishenkilön verovuotena, eikä ole olemassa yhtä oikeaa lopputulosta, koska esimerkiksi kokonaan muiden omistuserien myyntivoittojen tai -tappioiden vuoksi, tai aikaisemmin vahvistetuista tappioista johtuen, tilanteet ovat aina tapauskohtaisia.

Omistajan muutoksen jälkeinen elämä on myös hyvä miettiä. Mitkä ovat rahantarpeet? Haluanko sijoittaa saamani kauppasumman ja miten? Siihenkin löytyy erilaista neuvontaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että jos kaikkia veroja ei makseta kaupanteon yhteydessä, ei myyjän kannata sitoa kaikkia saamiaan varoja pitkäaikaisesti kiinni, vaan jättää ainakin veroihin ja päivittäiseen kuluihin tarvittavan määrän saataville. Edellä sanotusta huolimatta omistajanvaihdoksia ei pidä pelätä eikä jättää tekemättä, kun siltä tuntuu.

Kirjoittaja Kimmo Oila, Lexia Asianajotoimisto Oy