Omistusvaihdokset tärkeitä Suomen kilpailukyvylle

mennessä | syys 6, 2024

Perustaisinko uuden yrityksen, vai ostaisinko jo toimivan?

Uusia yrityksiä perustetaan Suomessa vuosittain noin 30.000-40.000 kappaletta (näistä n. puolet oy -muotoisina). Olemassa oleva yrityskanta jakautuu siten, että suuryrityksiä (yli 250 henkilöä työllistäviä) on noin 550, pieniä ja keskisuuria yrityksiä noin 18.000 ja mikroyrityksiä (alle 10 henkilöä työllistäviä) noin 280.000.

Suomessa tehdään vuosittain noin 2.500-3.500 yrityskauppaa tai omistusvaihdosjärjestelyä. Kappalemääräisesti järjestelyiden lukumäärä on luonnollisesti suurin pk- ja mikroyritysten joukossa. Jokainen järjestely on yksilöllinen ja varsin usein sekä luopuvalle että jatkavalle yrittäjälle ainutkertainen.

Omistusjärjestelyt pitävät yllä myös laajemmin tarkastellen talouden jatkuvaa dynamiikkaa ja yritysten uudistumista. Tämä on elintärkeää yhä nopeammin muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa kehittyvä teknologia, digitalisaatio, perinteisten toimialarajojen hämärtyminen, globalisaatio, väestön ikääntyminen, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos haastaa yrityksiä ja yhteiskuntaa.

Vaatii laajaa ymmärrystä ja kovaa työtä sekä navigoida että menestyksekkäästi mukautua liiketoimintaympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Inhimillisesti on kuitenkin ymmärrettävää, että jossain vaiheessa yrittäjän halu ja kyky kehittää yritystään laskee. Kokemukseni mukaan yrityksen ostajalla on puolestaan usein visio siitä, miten hän haluaa yritystä omistusvaihdoksen jälkeen uudella visiollaan ja  energisyydellään kehittää.

Tilanne on siis hyvin samankaltainen kuin uutta kotia hankittaessa; yleensä koti halutaan hankinnan jälkeen remontoida omia yksilöllisiä näkemyksiä ja mieltymyksiä vastaavaksi. Kuten taloremontissa, on yrityksenkin uudistamiselle erittäin hyvä lähtökohta; hyvät perustukset ja rakenteet (vrt. olemassa oleva asiakaskunta ja toimintakulttuuri) – ihan tyhjästä ei välttämättä kannata aloittaa ja yrityskauppa/omistusvaihdos on monesti erinomainen vaihtoehto kokonaan uuden yrityksen perustamiselle. Tutkimustenkin mukaan suuri osa omistusvaihdoksista on onnistuneita.

On tärkeää, että sekä ostajat että myyjät löytävät toisensa, jotta suomalaiset yritykset kehittyvät. Olisin myös sitä mieltä, että onnistuneilla omistusvaihdoksilla on erittäin tärkeä rooli myös Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn kannalta.

Yhteispelillä menestykseen

Onnistuneen yrityskaupan läpivienti ja yrityksen menestyksekäs kehittäminen ovat yhteispeliä ja kumppanuuksien rakentamista.

Omistajanvaihdosfoorumi toimii Suomessa sen hyväksi, että yrityskauppoja ja perheyritysten sukupolvenvaihdoksia saataisiin helpotettua ja vauhditettua. Foorumi ajaa omistajanvaihdoksille myönteistä toimintaympäristöä ja asenneilmapiiriä sekä edistää omistajanvaihdoksia myös yrittäjyyskasvatuksen ja jatkajakoulutuksen, tutkimuksen, neuvonnan ja verkostojen keinoin.

Olemme Fennossa todella iloisia, että olemme saaneet liittyä tähän yhteistyöverkostoon.

Markus Laakkonen                                               Asianajaja, osakas Asianajotoimisto Fenno