Aamupalapöydästä rahoituksen “Batmaniksi” – Lasse Vuola ja Fundu paikkaamassa Suomen kasvun kipukohtaa

mennessä | tammi 26, 2026

Fundu on suomalainen yritysrahoittaja, joka tarjoaa pk-yrityksille yrityslainoja ja saatavarahoitusta. Toimitusjohtaja Lasse Vuolan mukaan tavoitteena on tuoda markkinaan joustava ja nopea vaihtoehto erityisesti tilanteisiin, joissa rahoituksen järjestäminen perinteisesti on haastavaa.

Kun Lasse Vuola puhuu yritysrahoituksesta, äänessä on samaan aikaan juristin tarkkuus ja yrittäjän suoruus. Taustalta löytyy liikejuridiikkaa, kaksi oikeustieteen tutkintoa sekä Suomesta että Yhdysvalloista, ja lisäksi kauppatieteitä. Kotona Vuolan arkea rytmittävät vaimo, kolme tytärtä ja Suomen pystykorva.

Idea Fundusta syntyi yllättävän arkisesti aamupalakeskustelussa appiukon kanssa. Vuonna 2013 Helsingin Sanomien juttu pk-yritysten rahoitusvaikeuksista osui hermoon. Finanssikriisin jälkeinen sääntely oli kiristänyt pankkien kykyä rahoittaa, ja Vuolaa ärsytti ajatus, että maailman vanhin oikeustoimi – rahan lainaaminen – oli muuttumassa kohtuuttoman vaikeaksi.

– Yritysrahoitus on kansantalouden turboahdin. Liiketoiminnassa meno syntyy aina ennen tuloa, ja kasvu tarvitsee polttoainetta, Vuola tiivistää.

Ajatus oli seuraava: jos pankkiraha on tiukassa, voisivatko suomalaiset lainata suoraan suomalaisille yrityksille? IT-taustainen appiukko innostui, ja pian mukaan houkuteltiin kolmas perustaja, lapsuudenystävä Tero Fordell, vahvistamaan myynnillistä osaamista. Sillä polulla Fundu myös lähti liikkeelle. Aluksi joukkorahoitusmallilla.

Vuola itse ajatteli jäävänsä taustalle juridiikan tueksi, mutta kun omistajiksi tuli institutionaalisia toimijoita, asetelma muuttui.

– Yksi sijoituksen ehdoista oli, että minusta tulee toimitusjohtaja. Se pakotti tekemään rohkean hypyn, enkä päivääkään ole katunut, hän sanoo.

Laskukausi näkyy suoraan rahoituksessa

Vuolan puheessa toistuu jatkuvasti yksi teema. Yritysten tunnusluvut ratkaisevat, ja juuri siksi talouden pitkään jatkunut alavire näkyy rahoituksen saatavuudessa.

– Kun eletään jatkuvaa laskukautta, se ei voi olla vaikuttamatta yritysten tunnuslukuihin. Se tarkoittaa, että isompi joukko yrityksiä ei ole kilpailulla rahoitusmarkkinalla rahoituskelpoisia, Vuola sanoo.

Hän ei halua yksinkertaistaa keskustelua “pankit eivät anna rahaa” -asetelmaksi, vaikka ymmärtää yrittäjien turhautumisen.

– Ei pankkeja voi syyttää siitä, että pk-yritysten tunnusluvut ovat huonossa hapessa, mutta ei voi syyttää yrittäjiäkään. Olosuhteet painavat.

Julkinen talous huolettaa Vuolaa selvästi, ja Fundu on ollut asiasta poikkeuksellisen suorapuheinen. ”Suomi velkasaneeraukseen” -kannanotto ei hänen mukaansa ollut kirjaimellinen, vaan herätys. Jos suunta ei muutu, päätösvalta karkaa omista käsistä.

– Edessä on kaksi tietä. Joko tehdään kivuliaat päätökset itse tai järjestelmä ajaa seinään. Nyt on viimeinen aika toimia, Vuola tiivistää.

Hän nostaa esiin myös “helpomman” korjausliikkeen: tavan, jolla EU-sääntelyä toimeenpannaan Suomessa.

– Me ammutaan kansakuntana itseämme polveen, kun emme hyödynnä joustoja, ja pahimmillaan keksitään kansallista lisäsääntelyä, joka osuu suoraan pk-yrityksiin, hän sanoo ja lupaa palaavansa konkreettisiin esimerkkeihin väitöskirjansa valmistuttua.

Mitä Fundu tarjoaa – ja miksi se kiinnostaa omistajanvaihdoksissa?

Fundu ei jäänyt joukkorahoitusalustaksi. Suomen markkina osoittautui pieneksi mallille, jossa tuotto muodostuu pääasiassa järjestelypalkkioista. Samalla Fundulla kasvoi halu tehdä isompia rahoituksia ja kasvattaa vaikuttavuutta. Ratkaisu oli suunnanmuutos, jossa Fundusta kehittyi pankkien ulkopuolinen taserahoittaja.

Käännekohtaa vauhditti myös data. Fundu kehitti koneoppimismallin, joka ennustaa, millä todennäköisyydellä rahoitusta hakeva yritys ajautuu maksukyvyttömäksi seuraavan kolmen vuoden aikana.

– Tämä bisnes on riskin arviointia. Kaikki yritykset eivät pärjää, ja rahoittajan pitää osata lukea riskiä todella hyvin, Vuola sanoo.

Kun malli oli kunnossa, tarvittiin myös pääomia. Fundulla on nyt käytettävissä noin 200 miljoonaa euroa suomalaisten pk-yritysten rahoittamiseen, ja tavoite on kasvattaa vaikuttavuutta edelleen.

Yrittäjän näkökulmasta Fundun lupaus on käytännöllinen: joustavampi kriteeristö ja nopeus. Perusasiat ovat silti samat kuin rahoituksessa yleensä. Yrityksellä tai yrittäjällä ei saa olla ei maksuhäiriöitä, oman pääoman on oltava plussalla, takana tulisi olla vähintään yksi tilikausi ja yritysmuotona mieluiten osakeyhtiö.

Erityinen ero on siinä, mihin tietoihin päätös voidaan ankkuroida.

– Pankit joutuvat usein nojaamaan viimeiseen vahvistettuun tilinpäätökseen. Me voidaan perustaa päätös myös kirjanpidon väliajoille, mikä on monessa käännetilanteessa ratkaisevaa, Vuola kuvaa.

Lisäksi Fundu on tehnyt yrittäjälle suoran “esitarkastuksen”. Fundun verkkosivuilta löytyvä rahoitettavuustesti kertoo yrittäjälle, kannattaako hakemusta edistää.

Fundun tarjoamia tuotteita ovat yrityslaina sekä saatavarahoitus, jossa myyntisaatavat toimivat rahoituksen vakuutena. Rahoituskoko voi yltää jopa 3 miljoonaan euroon. Myös vastaus luvataan yrittäjälle nopeasti.

– Me pystytään antamaan isoihinkin hankkeisiin päivässä tai parissa indikaatio siitä, ollaanko kiinnostuneita ja todennäköisesti rahoittamassa, Vuola sanoo.

Fundu tekee myös yhteistyötä Finnveran kanssa. Yhteistyö on myös yrittäjän kannalta positiivinen, ja usein näkyy myös rahoituksen hinnassa valtiontakauksen pienentäessä rahoittajan riskiä.

– Se on yhteiskunnallisesti merkittävää, ja yrittäjälle myös konkreettisesti etu.

Entä omistajanvaihdokset? Juuri siinä Fundu näkee roolinsa kasvavan. Vuola kuvaa Fundua pankkien kumppaniksi, ei kilpailijaksi.

– Keskitymme ennen kaikkea yhteen ongelmaan eli rahoituksen vaikeuden ratkaisemiseen. Jos pankki ei juuri nyt pysty rahoittamaan yrityskauppaa, me voidaan tulla alkuun mukaan. Olemme vähän niin kuin rahoituksen Batman. Jos pankki sytyttää Fundun logon taivaalle, me tullaan apuun ja hoidetaan rahoitushanke. Myöhemmin yritys voi palata pankkirahoitukseen, Vuola kiteyttää.

Siksi myös Omistajanvaihdosfoorumin kumppanuus tuntuu luontevalta.

– On hirvittävän tärkeää, että myös pienemmät yrityskaupat saavat tarvitsemansa rahoituksen. Meidän paikka on olla ketterä ja joustava silloin, kun tilanne vaatii nopeaa ratkaisua.

Vuolan toive on selvä. Hän haluaa enemmän vaihtoehtoja markkinaan, enemmän toimivaa kilpailua ja sitä kautta enemmän kasvua.

– Tämä suosta nouseminen vaatii sen, että pk-yrityksille on tarjolla toimivaa yksityistä rahoitusta. Jos rahoitus ei liiku, ei liiku talouskaan.

Lisätietoja:

Lasse Vuola, toimitusjohtaja, Fundu

044 515 1258, lasse.vuola@fundu.fi

Teksti ja kuva: Inkeri Sundberg