Mika Haavisto Mika Haavisto, Omistajanvaihdosfoorumin perustaja ja pitkän linjan omistajanvaihdostyön edistäjä on palkittu tänään omistajanvaihdosten eteen tekemästä työstä! Kerttu Saalasti -palkinto on Kerttu Saalasti säätiön ja Oulun yliopiston Kerttu Saalasti…
Sinnikäs työ omistajanvaihdosten eteen palkitaan
Yrityskauppojen määrä laskussa – omistajanvaihdosten vauhdittamisen merkitys korostuu
Tilastokeskuksen kokeellisen omistajanvaihdostilaston mukaan yritysten osakekauppoja tehtiin viime vuonna vähemmän kuin vuosina 2018-2021. Vuonna 2022 osakekauppoja tehtiin ennakollisten tietojen mukaan 2 896 kappaletta mikä oli 266 vähemmän kuin edellisenä vuonna….
Yrittäjyys vahvistaa maaseudun elinvoimaa
Maa- ja metsätalousministeriön strategisiin tavoitteisiin kuuluu maaseudun kehittäminen. Keskeisenä tavoitteena on maaseudun elinvoimaisuuden lisääminen. Usein kysytään, mitä elinvoimaisuudella tarkoitetaan. Yrittäjyyden näkökulmasta katsottuna se on muun muassa sitä,…
Useamman sukupolvenvaihdoksen tehneet perheyritykset ovat aatelia
Nobel-kirjailija Thomas Mannin Buddenbrookeista tuttu myytti, että ensimmäinen sukupolvi perustaa, toinen kehittää ja kolmas tuhoaa, on nyt rikottu Suomessa. Seinäjoen ammattikorkeakoulun tuoreen selvityksen mukaan useamman sukupolvenvaihdoksen tehneet perheyritykset…
Maakuntien Omistajanvaihdosindeksi 2020: Keski-Suomi, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala aktiivisimpia yritysten omistajanvaihdoksissa
Maakuntien Omistajanvaihdosindeksi 2020: Keski-Suomi, Etelä-Savo ja Pohjois-Karjala aktiivisimpia yritysten omistajanvaihdoksissa Keski-Suomi otti kärkipaikan maakuntia vertailevassa Omistajanvaihdosindeksissä. Keski-Suomessa omistajanvaihdoksia toteutetaan…
