Ruotsalaiselle konsernille Tebul Oy:n myynyt Jussi Uusitalo kertoo, että yksi tärkeimmistä asioista yrityskaupoissa on rehellisyys ja avoimuus. Mikään ei jää pörssiyhtiön ammattiostajilta huomaamatta. Siksi yritystä ei voi hänen mukaansa rakentaa myyntikuntoon, vaan sen on oltava sitä aina.
Työharjoittelusta omistajaksi
Jussi Uusitalon ura vesitiiviitä liukuovia laivateollisuuteen valmistavassa Tebul Oy:ssä alkoi ammattikoulun työharjoittelusta lähes 30 vuotta sitten. Harjoittelusta hänen uransa jatkui yrityksen omistajaksi ja toimitusjohtajaksi, jona Jussi on toiminut vielä kolme vuotta sitten tehdyn yrityskaupan jälkeen.
– Olen ollut 17-vuotias, kun olen tullut ensimmäisen kerran työharjoitteluun ja voisi sanoa, että se harjoittelu hieman venähti. Päädyin monen mutkan kautta ensin yrityksen osaomistajaksi vuonna 2007 ja siitä lopulta pääomistajaksi. Ennen tätä kauppaa, minulla ehti olla pääomistajuus yrityksestä reilu 10 vuoden ajan, Jussi kertoo.
Tebul Oy:n nykyinen pääomistaja on ruotsalainen pörssiyhtiö Lagercrantz Group AB (publ). Teknologiakonsernissa on noin 80 yritystä ja se toimii yhdeksän Euroopan maan lisäksi Intiassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa. Konsernista oli oltu ensimmäistä kertaa Tebuliin yhteydessä vuonna 2018, mutta tuolloin yrityksen myynti ei ollut vielä ajankohtaista.
Yrityskauppa on pitkä prosessi
Ostajan ensimmäisen yhteydenoton ja kaupanteon välisiin vuosiin mahtuivat korona ja Ukrainan sota, jotka saivat Jussin pohtimaan, jos joku muu ottaisikin vetovastuun, kun maailmantilanne on niin arvaamaton. Yrityskauppoihin johtaneet neuvottelut alkoivat tammikuussa 2022, kun konsernista oltiin uudelleen yhteydessä Tebuliin ja Jussiin, joka omisti tuolloin yrityksen kaikki osakkeet. Neuvottelut kestivät yhdeksän kuukautta.
– Ensimmäisenä tulee mieleen, että se oli pitkä prosessi. Välillä oli sellainenkin olo, että eihän tämä tästä etene ja kauppa kariutuu, koska tietenkin ostajan täytyi perehtyä niin tarkkaan siihen, mitä he ovat ostamassa ja ymmärtää, mihin he ovat lähtemässä. Siinä pitää olla todella kärsivällinen, Jussi sanoo.
Ostaja ei ollut kuitenkaan ainoa, joka halusi perehtyä huolellisesti toiseen sopimusosapuoleen. Myös Jussi teki oman taustatutkimuksensa juttelemalla muiden suomalaisten kanssa, jotka olivat myyneet yrityksensä samalle konsernille. Kun ostajasta puhuttiin vain hyvää, kannusti se Jussia etenemään kaupanteossa.
Yrityksen on oltava aina myyntikunnossa
Jussi kertoo, että erityisesti kansainvälisissä yrityskaupoissa, kun toisella puolella ovat pörssiyhtiön ammattiostajat, käydään koko yritys ja sen kulttuuri läpi aivan juurta jaksaen, yksittäisistä sopimuksista lähtien. Kauppoja edelsi jopa ostajan teettämä kysely Tebulin asiakkaille. Kun asialla ovat pörssiyhtiön ammattiostajat, on kaiken oltava kunnossa. Ostajat myös huomaavat sen, jos yritystä aletaan rakentamaan myyntikuntoon.
– Vaikkei meilläkään ollut yritys erityisemmin myynnissä, ei yritystä pidä rakentaa myyntikuntoon. Sen on oltava aina myyntikunnossa. Ei saa olla mitään rönsyjä, ei suullisia sopimuksia, vaan kaiken on oltava ns. ”by the book”. Se helpottaa asioita, että kaikki on paperilla. Jos jotain ei ole kirjattu, siitä ei ole sovittu tai sitä ei niin sanotusti ole olemassa.
Kauppa toi mukanaan kasvua
Nyt yrityskaupasta on vierähtänyt muutamia vuosia, ja Jussi omistaa yhä 20 % yhtiön osakkeista. Lisäksi hän toimii yhä Tebul Oy:n toimitusjohtajana.
– Jos myyjä tai yrittäjä on mukana yrityksen operatiivisessa toiminnassa ennen kaupantekoa ja myyntihetkellä, luultavasti ostaja haluaa pitää hänet mukana joitakin vuosia ja sitouttaa jollakin tavalla varmistaakseen kitkattoman omistajanvaihdoksen. Tämä tosin riippuu paljon yrityksen toimialasta, toiminnasta ja luonteesta, Jussi sanoo.
Jussi kokee, että kaupanteko oli onnistunut projekti, jonka loppuunsaattaminen tuntui myös hieman haikealta. Päällimmäisenä oli kuitenkin onnistumisen tunne, kun pitkät neuvottelut saatiin vihdoin päätökseen ja kauppakirjat allekirjoitettua.
Jussi uskoo, että hänen osaomistajuutensa loi myös henkilökunnalle luottamusta siihen, ettei hän ole jättämässä kaikkea uudelle omistajalle ja lähtemässä itse pois.
– Henkilöstö on pysynyt meillä hyvin myös kaupanteon jälkeen. Se yllätti, että itseasiassa kauppa otettiin positiivisesti vastaan ja jopa innostuttiin siitä, että nyt tulee jotain uutta ja mennään eteenpäin.
Jussi kertoo, että toiminta jatkuu entisellään, mutta yrityskauppa toi mukanaan myös positiivisia muutoksia, kuten kasvua ja ryhtiä yrityskulttuuriin. Tästä hyvänä esimerkkinä toimivat hallitustyöskentely, erilaiset ennustukset ja raportoinnit. Vaikka pörssiyhtiössä vaadittavan raportoinnin määrä pääsi alkuun yllättämään Jussin, kokee hän sen kuitenkin hyödyllisenä työkaluna liiketoiminnan kehittämisen kannalta.
Avoimuus ja rehellisyys kannattaa
Raportoinnin lisäksi Jussi yllättyi siitä, että vaikka neuvotteluhetkellä ostaja oli tiukka ja tarkka, ei sitä huomaa enää yrityksen arjessa. Toiminta jatkuu entisellään, arjessa Jussia ei jätetä yksin, mutta ei kuitenkaan takerruta lillukanvarsiin.
Kun Jussilta kysyy, millaisen neuvon hän haluaisi antaa yrityksensä myyntiä suunnittelevalle tai ostotarjouksen saaneelle, korostaa hän rehellisyyden ja avoimuuden merkitystä.
– Myyntiprosessin aikana kannattaa olla rehellinen aivan joka asiassa sekä ostajalle että itselleen. Kaikki huomataan, ne pienetkin asiat tulevat esiin, ja ostaja voi tarvittaessa taklata tietyt haasteet sopimusten avulla. Avoimuus ja rehellisyys ovat ehdottoman tärkeitä, sen lisäksi että yrityksen on oltava jo lähtökohtaisesti myyntikunnossa, hän päättää.
Lisätiedot:
Artikkeli on kirjoitettu osana Omistajanvaihdos yrityksen kansainvälistymisen työkaluna -hanketta, jossa tavoitteena on lisätä erityisesti pk-yritysten ymmärrystä omistajanvaihdoksista osana kansainvälistä kasvua ja tukea suomalaisyritysten verkottumista Euroopan yritysmarkkinakenttään.

