Kuljetinketjuja ja niihin liittyviä oheistuotteita valmistava Lapua-ketjut osti syyskuussa 2024 enemmistöosuuden ruotsalaisesta teollisuuden tukkukauppaa harjoittavasta Erasmis Ab:sta. Kyseessä oli yrityksen ensimmäinen kauppa ulkomailta ja se tehtiin 22 vuotta Lapua-ketjujen perustamisen jälkeen.
Liiketoiminnan laajentaminen Ruotsiin käynnistyi konsulttiyhtiön avulla. Lapua-ketjujen hallituksen puheenjohtaja Jorma Luoma kertoo, että kun päätös Ruotsiin laajentamisesta oli tehty, konsulttiyhtiö ryhtyi etsimään omien verkostojensa kautta sopivia kandidaatteja. Mahdollisia ostettavia yrityksiä etsittiin esimerkiksi julkisista lähteistä, Luoma kertoo. Lapua-ketjut osallistui myös itse etsintään.
Konsulttiyhtiö antoi listan potentiaalisista yrityksistä, jotka käytiin Lapua-ketjuissa läpi. Luoma kertoo, että valintaan vaikutti tietyt kriteerit, kuten yrityksen toimiala.
– Joko teknistä kauppaa käyvä yritys tai asennustoimintaa harjoittava yritys. Ruotsissa ketjuja myydään paljolti asennettuna, niin tällainen asennusfirma voisi olla myös hyvä, että laajennetaan myös myyntiin, Luoma kuvailee valintaprosessia.
Toinen vaihtoehto olisi ollut, että Lapua-ketjut ostaa myyntiyrityksen, joka laajentaa asennustoimintaan.
Ostoprosessi kesti noin yhdeksän kuukautta
Kun lista potentiaalisista Lapua-ketjuja kiinnostavista yrityksistä oli koossa, konsulttiyhtiö ryhtyi tavoittelemaan niitä.
Osa vastasi, ettei ollut kiinnostunut myymään yritystä vaan halusi itse kehittää yhtiötä. Toisilta vastausta ei kuulunut lainkaan.
– Aika moni kandidaatti totesi, että kyllähän asiasta voitaisiin keskustella, Luoma kertoo.
Kukaan ei ollut Luoman mukaan suoraan valmis myymään yritystään, mutta ”yllättävän moni” oli valmis kuulemaan, mitä Lapua-ketjut olisi valmis yrityksestä tarjoamaan.
Perusteellisemmat keskustelut käytiin kuuden yrityksen kanssa.
Luoma kertoo, että ”käytännön työssä” kului noin yhdeksän kuukautta, kunnes sopiva yritys löytyi ja päätös ostosta tehtiin. Hän kuvailee ulkomaista yritysostoa mielenkiintoiseksi prosessiksi.
Lapua-ketjut osti Erasmis Ab:sta ensin 60 prosentin osuuden. 20 prosenttia ostetaan kahden vuoden jälkeen ja loput 20 prosenttia neljän vuoden jälkeen.
Alle vuosi oston jälkeen yritykseen on tehty jo kaksi rekrytointia, sillä ketjumyyjiä palkattiin olemassa olevan henkilökunnan ohelle.
Nämä asiat auttoivat onnistuneisiin kauppoihin
Konsulttiyhtiön palkkaaminen oli Luoman mukaan hyvä valinta, vaikka toimeksiannon laajenemisen myötä sen hinta myös kallistui. Käytännön työtä oli aluksi paljon.
– Meillä ei olisi ollut riittävää osaamista eikä tekijöitäkään siihen hommaan tarpeeksi.
Kun tuli sopimusten laatimisen aika, konsulttifirma suositteli Lapua-ketjuille ruotsalaisen juristin palkkaamista.
Vaikka Suomen ja Ruotsin lainsäädännöt eivät eroa toisistaan merkittävästi, pitää Luoma juristin palkkaamista kohdemaasta tärkeänä esimerkiksi salassapitosopimusten ja muiden monimutkaisempien kokonaisuuksien laatimisen kannalta.
Vinkki pätee myös muista maista tehtyihin yritysostoihin. Luoma pitää juristin palkkaamista kohdemaasta jopa tärkeämpänä, mitä kauemmas Suomesta mennään.
Vaikeaa oli Luoman mukaan kauppahinnan määrittely.
– Aika suurta osaa näytteli se, että millaista tulosta he ovat tehneet, että se olisi siihen nähden järkevä hinta.
Luoma sanoo, että Lapua-ketjut tarjosi hieman korkeampaa hintaa, sillä uuden myyntiyrityksen perustaminen tyhjästä olisi tullut paljon kalliimmaksi.
Takaus yritysostoa varten haettiin Finnveralta. Luoma sanoo, että neuvottelut onnistuivat ”erittäin hyvin”.
– Kun on tuollainen takaaja, niin pankin kassa oli todella hyvä neuvotella ja Finnveran kanssa löydettiin hyvät ratkaisut omaan rahoitusosuuteen.

