Turvaa kunnassa olevien yritysten työpaikat ja tue niiden kasvua – vauhdita omistajanvaihdoksia!

mennessä | loka 4, 2024

Omistajanvaihdokset ovat lähiaikoina ajankohtainen asia jopa 50 000 yrittäjälle

Kuntapäättäjien rooli kunnan elinvoiman ja taloudellisen kasvun edistämisessä on keskeinen. Yksi merkittävä keino saavuttaa nämä tavoitteet ovat yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten tukeminen ja edistäminen.

Kun yritys vaihtaa omistajaa joko kokonaan tai osittain, se merkitsee hyvin usein kasvusysäystä. Tutkimukset osoittavat, että 83 prosenttia omistajanvaihdoksista on onnistuneita. 70 prosenttia ostajista kasvattaa yritystään. 40 prosenttia yrityksistä muuttuu aidoiksi kasvuyrityksiksi.

Omistajanvaihdos on lähiaikoina ajankohtainen jopa 50 000 yrittäjälle. Kunnassa, jossa on 2000 yritystä, noin 300 pohtii parhaillaan mistä löytyisi ostaja tai jatkaja. Kolme neljästä yrittäjästä ei tiedä yritykselleen jatkajaa. Tällä hetkellä 13 500 työnantajayritystä etsii akuutisti uutta omistajaa. Näissä yrityksissä on 95 000 työntekijää.

Hyvin hoidetut omistajanvaihdospalvelut luovat kuntaan uutta elinvoimaa, palveluja työllisyyttä, pääomia ja asiantuntemusta. Samalla ne tekevät kunnasta houkuttelevamman paikan asua ja työskennellä jaa lisäävät myös kunnan verotuloja.

Omistajanvaihdosaikomuksista ei puhuta – siksi ei välttämättä tiedetä mitä yrityksiin kuuluu

Suomessa on harmillisesti edelleen vallalla kulttuuri, jossa yrityksen myymistä arastellaan. Myyntiaikeista julkisesti kertomisen pelätään karkottavan asiakkaita ja työntekijöitä. Usein myyntiaikeista kerrotaan vasta liian myöhään, jolloin jatkajan löytyminen on huomattavasti vaikeutunut.

Yrityskauppaan ja sukupolvenvaihdokseen tulisi kiinnittää huomiota vuosia ennen sen varsinaista toteutumista. Omistuksen vaihdosta tulee suunnitella ja toteuttaa pitkäjänteisesti liiketoiminnan pyörittämisen rinnalla. Omistajanvaihdos tulisi nähdä osana normaalia liiketoimintaa, jossa ei ole mitään hävettävää. Yrityksiä, joissa tapahtuu omistajanvaihdos tulisi arvostaa ja tukea, sillä näiden merkitys kunnan elinvoimaan on suuri.

Mitä kunta voi tehdä?

Yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten tukeminen ja edistäminen on olennainen osa kunnan elinvoimastrategiaa. Kuntapäättäjien tulisi aktiivisesti etsiä tapoja tukea omistajanvaihdoksia ja hyödyntää niiden tuomat mahdollisuudet kunnan kehittämisessä. Kunta voi tehdä esimerkiksi seuraavia toimenpiteitä:

  1. Huolehdi herättelyviestinnästä. Katso, että ilmiö esiintyy artikkeleissa, tapahtumissa ja koulutuksissa. Asian julkisesti hyväksytyksi tekeminen, siitä puhuminen ja siihen kannustaminen rohkaisee yrittäjää kertomaan myyntiaikeistaan.
  2. Tarkista, että polku omistajanvaihdospalveluiden luo on suora ja helposti löydettävissä. Omistajanvaihdokseen tarvitaan usein ulkopuolista apua. Yrityksen myyntikunto, arvon määrittäminen, ostajan löytyminen ja kauppakirjojen tekeminen vaativat yrittäjältä paljon aikaa normaalin liiketoiminnan pyörittämisen ohella. Kunta voi tarjota matalan kynnyksen eli ilmaista ja kaikille helposti saatavilla olevaa palvelua sekä huolehtia yksityisen palveluntarjonnan saatavuudesta kunnassa esim. digitaalisesti.
  3. Tee yritysten kanssa yhteistyötä myynnissä. Kunta voi houkutella asukkaita ja paluumuuttajia kuntaan myyntiä harkitsevien yritysten kanssa esimerkiksi yhteisten markkinointitoimenpiteiden kautta.
  4. Järjestä koulutusta. Kunta voi huolehtia, että sekä alueen yritysneuvojat että yrittäjät ymmärtävät omistajanvaihdosprosessin kokonaisuutena. Oppilaitoksissa voi olla yrittäjäksi aikovia potentiaalisia jatkajia.
  5. Luo kannustimia. Kunta voi harkita kannustimia omistajanvaihdoksen tekemiseen, kuten verohelpotuksia tai muita taloudellisia kannustimia. Kannustin voi olla esimerkiksi neuvontaa tai rahoitusta omistajanvaihdoksen toteuttamiseen. Palveluseteli yksityisen omistajanvaihdosasiantuntijan käyttämiseen on hyvä keino.

Yhteistyö omistajanvaihdosfoorumin kanssa kannattaa

Suomessa toimii Suomen Yrittäjien operatiivisessa johdossa valtakunnallinen elinkeinoelämän yhteistyöverkosto nimeltään omistajanvaihdosfoorumi. Sen tavoitteena on yrityskauppojen ja sukupolvenvaihdosten vauhdittaminen. Omistajanvaihdosfoorumi tarjoaa tietoa, apua ja verkostoja kuntapäättäjille ja yritysneuvojille. www.ov-foorumi.fi.

Anneli Komi                                                                                                                  Harri Jaskari

omistajanvaihdostoiminnan päällikkö, Suomen Yrittäjät                                   johtaja, Suomen Yrittäjät