Rahoituskierrosten suurimmat sudenkuopat (ja kuinka välttää ne)

mennessä | joulu 20, 2024

Omistajanvaihdonfoorumin hiljattain perustettu rahoitustyöryhmä on perustettu mm. tunnistamaan omistajanvaihdosten rahoitukseen liittyviä haasteita ja pullonkauloja sekä kehittää niihin ratkaisuja.

Grannenfelt Finance on lähes kymmenen vuoden rahoituskokemuksen perusteella koonnut listan yleisimmistä rahoitusstrategian virheistä sekä tavoista, joilla ne voidaan tehokkaasti välttää – tosin useimmat näistä vinkeistä pätevät myös kaikkiin omistajanvaihdosprosesseihin.

Valuaation priorisointi oikean kumppanin sijaan 

“Greed – for lack of a better word – is good” voi olla ikimuistoinen elokuvarepliikki, mutta se on harvoin toimiva strategia pääoman hankinnassa. Vaikka korkea arvostus voi tuntua houkuttelevalta, oikeaa lisäarvoa tuovan kumppanin löytäminen on usein tärkeämpää. Yliarvostus voi karkottaa sijoittajat jo ennen kuin ehdit esitellä liiketoimintaasi ja johtaa epäsuotuisiin ehtoihin, kuten tiukkoihin likviditeettipreferensseihin. Realistinen arvostus paitsi välttää nämä sudenkuopat, myös auttaa löytämään kumppanin, joka jakaa visiosi ja tukee pitkäaikaista kasvua. 

Liian optimistisen kasvun ennustaminen 

Epärealistiset kasvuennusteet heikentävät sijoittajien luottamusta ja voivat johtaa epäsuotuisiin ehtoihin. Näitä voivat olla mm. suoritusperusteiset virstanpylväät tai diluutioehdot, jos tavoitteet jäävät saavuttamatta. Lisäksi kassavirran ja aikataulujen virheellinen arviointi voi vaikeuttaa yrityksen päätöksentekoa. Sijoittajat arvostavat ennusteita, jotka ovat realistisia (mutta samalla kunnianhimoisia), sekä selkeitä mittareita, jotka osoittavat syvällistä ymmärrystä liiketoiminnastasi. 

Rahoitusvaihtoehtojen sivuuttaminen 

Oman pääoman ehtoinen rahoitus voi tuntua turvalliselta ratkaisulta, mutta tuki- ja velkarahoitus tarjoavat mahdollisuuksia tukea kasvua ilman omistusosuuden diluutiota. Useat valtiot ja julkiset rahoituslaitokset tarjoavat tutkimus- ja kehityshankkeisiin tukia tai matalakorkoisia lainoja, joihin sisältyy pitkät lyhennysvapaat jaksot. Eri rahoitusmuotojen yhdistäminen mahdollistaa kestävän kasvun ja auttaa yritystä säilyttämään omistusosuudet tulevaisuuden tarpeita varten. Grannenfelt Finance on erikoistunut räätälöityihin rahoitusratkaisuihin, jotka yhdistämällä oman pääoman, tuki- ja velkarahoituksen tukevat yrityksen pitkäjänteistä kasvua. 

Selkeän liiketoimintasuunnitelman puute 

Sijoittajat haluavat nähdä liiketoimintasuunnitelman ja kasvustrategian, joka on selkeä, toteuttamiskelpoinen ja perustuu hyvin mietittyihin oletuksiin. Suunnitelman tulee sisältää mm. markkinoille tulon strategiat, rekrytointitarpeet ja resurssien kohdentamisen. Puutteelliset materiaalit, epäselvät ennusteet ja epämääräiset ideat heikentävät nopeasti sijoittajien luottamusta. Viimeistelty ja yksityiskohtainen suunnitelma osoittaa ammattimaisuutta ja vahvistaa uskottavuutta lisäten mahdollisuuksia rahoituksen onnistumiseen. 

Haasteiden piilottaminen 

Jokaisella yrityksellä on omat haasteensa ja niiden piilottaminen heikentää luottamusta. Heikkouksien tunnistaminen ja suunnitelman esittäminen niiden ratkaisemiseksi vahvistavat luottamusta ja avaavat mahdollisuuksia yhteistyölle. Avoimuus syventää sijoittajasuhteita ja tukee pitkäjänteistä yhteistyötä. 

Aikataulun aliarviointi 

Rahoituksen hankinta vie usein enemmän aikaa kuin alun perin arvioidaan – joskus jopa kuukausia. Yrittäjät aliarvioivat usein valmisteluun, kokouksiin ja neuvotteluihin kuluvaa aikaa, mikä voi yllättää ja johtaa kassavirtaongelmiin. Realistinen aikaraja on keskeinen, jotta rahoitusvalmiusprosessi etenee sujuvasti ja mahdolliset viiveet voidaan välttää. 

Ammattilaisavun laiminlyönti – Virhe, joka voi maksaa 

Pääoman hankinta on monivaiheinen ja usein haastava prosessi, jossa täysin itsenäisesti toimiminen voi johtaa kalliisiin virheisiin. Kokeneet neuvonantajat, kuten  Grannenfelt Finance, tarjoavat pääsyn globaaliin sijoittajaverkostoon ja varmistavat, että yrityksesi löytää oikeat kumppanit. Neuvonantajan vankka mm. Sopimusrakenteiden neuvottelusta ja materiaalien valmistelusta antaa yrityksellesi strategisen etulyöntiaseman ja parhaan mahdollisen lopputuloksen, jotta sinä voit keskittyä liiketoimintasi kehittämiseen. 

Yhteenveto

Oman pääoman ehtoinen rahoitus ei ole vain varojen hankkimista – kyse on strategisista päätöksistä, jotka vaikuttavat niin nykyisen omistajan kuin yrityksen pitkän aikavälin kasvuun. Hyvin toteutettu rahoitusprosessi luo vahvan pohjan, joka helpottaa omistajanvaihdokseen liittyviä siirtymiä ja varmistaa, että yritys pysyy kilpailukykyisenä myös tulevaisuudessa. Huolellinen valmistelu ja oikeiden kumppaneiden löytäminen ovat keskeisiä tekijöitä onnistuneessa lopputuloksessa.

Kirjoittaja Elmer Tuominen, Grannenfelt Finance Oy