ETLA: Perintö- ja lahjaveron käyttäytymisvaikutukset

ETLA: Perintö- ja lahjaveron käyttäytymisvaikutukset

2025
Olli Ropponen

Tiivistelmä

Tässä raportissa tarkastellaan perintö- ja lahjaveron aiheuttamia käyttäytymisvaikutuksia. Lisäksi raportissa tehdään katsaus muiden maiden perintö- ja lahjaverokäytäntöihin sekä Ruotsin ja Norjan perintö- ja lahjaveron poistamisiin johtaneisiin syihin.

Taloustieteellisen kirjallisuuden perusteella perintö- ja lahjaveroon reagoidaan usealla tavalla niin perinnönjättäjän kuin perinnönsaajankin toimesta. Kirjallisuudessa tunnistetaan myös se, että varakkaammat henkilöt reagoivat veroon muita herkemmin. Reaktiot pitävät sisällään sekä reaalisen toiminnan muutoksia (esimerkiksi pois muuttamiset) että veron välttelyyn liittyviä toimia. Nämä vääristymät käyttäytymisessä vaikuttavat sekä perintö- ja lahjaveron tehokkuuteen että sen potentiaaliin kerätä verotuottoja.

OECD-maista isolla osalla on käytössä perintö- ja lahjavero, osalla puolestaan ei ole, osa on poistanut sen ja joissain maissa sitä ei ole ollut ollenkaan. Pohjoismaista Ruotsi ja Norja ovat poistaneet veron, koska sen katsottiin vaikeuttavan perheyritysten sukupolvenvaihdoksia, sen hallinnollinen taakka katsottiin suureksi ja hallinnollinen taakka huomioiden kerätyt verotuotot pieniksi. Lisäksi vero sisälsi verosuunnittelumahdollisuuksia, eikä sitä koettu oikeudenmukaiseksi.

Lue lisää