Suomessa arviolta 40 000 yritystä etsii jatkajaa. Erityisen kriittinen tilanne on maaseutualueilla, joissa yrittäjäkunta ikääntyy, jatkajapotentiaali on rajallinen ja yritystoiminta on usein vahvasti sidoksissa kausivaihteluihin. Tarve on valtakunnallinen ja systemaattinen: jatkettavia yrityksiä on enemmän kuin tunnistettuja jatkajia. Samaan aikaan yritysten omistajanvaihdoksia tarkastellaan lähes poikkeuksetta suorina yrityskauppoina tai sukupolvenvaihdoksina ja muut toteuttamismallit jäävät huomiotta. Jotta omistajanvaihdoshaasteisiin pystytään vastaamaan, on tärkeää laajentaa ymmärrystä omistajanvaihdosten vaihtoehtoisista malleista.
Omistajanvaihdoksen laajempi maisema- tiedonvälityshankkeen avulla tehdään näkyväksi ja ymmärrettäväksi vaihtoehtoiset polut omistajanvaihdokseen. Näitä ovat esimerkiksi osaomistajuus, vaiheittaiset omistajanvaihdokset sekä osuuskunta- ja työntekijälähtöiset ratkaisut.
Hanke kohdistuu erityisesti maaseutumaisille alueille ja sen rahoittaa EU:n maaseuturahasto. Tavoitteena on vahvistaa maaseutualueiden yritystoiminnan jatkuvuutta lisäämällä tietoa vaihtoehtoisista omistajanvaihdospoluista ja siten vahvistaa maaseutualueiden yrityskannan elinvoimaa ja jatkuvuutta.
Valtakunnallisen hankkeen toteuttavat Suomen Uusyrityskeskukset ry ja Suomen Yrittäjät ry. Yhteistyön avulla tavoitetaan kattavasti sekä yritystoiminnasta luopuvat yrittäjät että potentiaaliset jatkajat ja yrittäjyyttä harkitsevat eri puolilla Suomea.
Hankkeessa kootaan kotimaista ja kansainvälistä tietoa vaihtoehtoisista omistajanvaihdosmalleista ja muokataan se helposti ymmärrettävään ja käytännössä hyödynnettävään muotoon. Tietoa levitetään monikanavaisen viestinnän avulla Omistajanvaihdosfoorumin, Suomen Yrittäjien ja Suomen Uusyrityskeskusten kanavissa. Viestinnässä hankkeesta käytetään nimeä POV- polkuja omistajanvaihdokseen, koska polkuja ja näkökulmia omistajanvaihdokseen on monia.
Viestintä on suunnattu yrityksensä tulevaisuutta pohtiville yrittäjille, yrittäjyydestä kiinnostuneille sekä asiantuntijoille, jotka työskentelevät omistajanvaihdosten parissa. Erityistä huomiota kiinnitetään nuoriin, maahanmuuttajataustaisiin henkilöihin ja yritysten nykyisiin työntekijöihin.
Tuloksena syntyy avoimesti hyödynnettävä tietokokonaisuus ja työkalupakki, joita voidaan hyödyntää yritysneuvonnassa, kehittämistyössä ja yrittäjyyden edistämisessä myös hankkeen päättymisen jälkeen.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö
Katja Remes
Katja.remes@uusyrityskeskus.fi
Projektikoordinaattori
Katri Mäkelä

