Veljekset ottivat vetovastuun Hirven Konepajasta – perheyrityksen arki rakentuu luottamukselle ja jaetulle vastuulle

joulu 3, 2025

Kun Hirven Konepajassa tehtiin sukupolvenvaihdos noin puolitoista vuotta sitten, muuttui samalla monta asiaa – omistajapohja, y-tunnus ja hallinnolliset prosessit. Arjessa muutos näkyi ennen kaikkea siinä, että vastuu jakautui nyt kolmelle veljelle. Eetu, Viljami ja Lasse Hirvi vievät yritystä eteenpäin yhdessä vanhempiensa kanssa.  

Yritys työllistää koko perheen. Isä on tiiviisti mukana yrityksen toiminnassa ja äiti hoitaa hallinnollisia tehtäviä, ruoanlaittoa ja joustaa tarvittaessa maalaamon ja muiden kiireiden tukena. 

Polku perheyritykseen löytyi omalla ajallaan 

Veljeskatraan nuorimmaiselle, 20-vuotiaalle Viljamille, suunta selvisi korona-aikana. 

— Yläasteella olin kaikki etäpäivät hallilla töissä ja kuuntelin oppitunteja puhelin kaiuttimella vieressä. Silloin tuli varmuus, että metallipuolelle haluan, hän kertoo. 

Työharjoittelu ja oppisopimus veivät Hirven Konepajalle töihin, eikä ulkopuolisia työpaikkoja ole ehtinyt kertyä. 

25-vuotias Eetu, nykyinen toimitusjohtaja, kasvoi yrityksen mukana. 

— Olen saanut nuoresta asti kulkea mukana hallilla. Se on mahdollisuus, jota monella ei ole. Minulle on ollut aina selvää, että mä jatkan yritystoimintaa, vaikka yksin, jos muut veljet eivät tänne halua, hän toteaa. 

Keskimmäinen Veli, 23-vuotias Lasse, tuli yritykseen mukaan, kun uusi halli valmistui. Tilaa riitti maalaamolle, josta Lasse löysi oman paikkansa, vaikka tausta on sähköalalta. Samoihin aikoihin tehtiin myös omistajavaihdosprosessi. 

Maataloudesta raskaankaluston rakenteisiin 

Yrityksen tausta on traktoriurakoinnissa ja omien työkoneiden korjaamisessa, joiden myötä metallitöiden kysyntä kasvoi vähitellen myös muille toimijoille. Vielä vuosituhannen vaihteessa töiden pääpaino oli maatalouden metallitöissä. 

Ajan myötä kuljetusyrityksistä tuli kuitenkin pysyviä asiakkaita, ja työn painopiste alkoi siirtyä raskaaseen kalustoon. Toimitilojen laajentuessa vanha halli muutettiin maalaamoksi ja uudemmissa tiloissa tehdään nykyiset metalli- ja korirakennetyöt. 

Kun raskaankaluston työt lisääntyivät ja kalenteri täyttyi, perhe teki lopulta päätöksen jättää maataloustoiminnan sivuun ja keskittyä konepajayrittämiseen. 

— Maataloustoiminta oli aiemmin pääelinkeinona, mutta päädyimme vuokraamaan maat ja keskittymään kokonaan pajan toimintaan, Eetu lisää. 

Roolit selkiytyivät – päätökset syntyvät yhdessä 

Eetu vastaa töiden vastaanottamisesta, tarjouksista, aikatauluista ja työnjohdosta. Viljami työskentelee hitsauksen ja levytöiden parissa, Lasse maalaamossa. Eetu pohtii suurempia linjoja isänsä kanssa, toki veljien mielipiteet ovat myös tervetulleita. 

— En ole itse juurikaan mukana isojen päätösten teossa, keskityn omaan työhöni. Vastuu on kasvanut pajalla, ja se että työntekooni luotetaan, on tärkeää, toteaa Viljami. 

Vaikka jokaisella on oma tonttinsa, isompia päätöksiä pohditaan yhdessä. 

— Meillä on usein vapaamuotoinen kokous ihan vain kahvipöydässä. Kaikki tietävät, missä mennään, Eetu kuvaa. 

Asiantuntija-apu nopeutti prosessia 

Sukupolvenvaihdosta vietiin eteenpäin ulkopuolisten asiantuntijoiden tuella. Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien järjestämästä tilaisuudesta löytyi tilitoimisto, joka auttoi rakenteiden ja käytännön kysymysten läpikäymisessä. Into Seinäjoki toi lisäapua prosessin käynnistämiseen ja suunnitteluun. 

— On ollut iso helpotus, että on asiantunteva henkilö, jolta voi kysyä neuvoja. Ei tarvinnut arvailla yksin, Eetu sanoo. 

Rahoituspuolikin järjestyi lopulta helposti, kun sopiva yhteistyökumppani löytyi. 

Vanhempien rooli muutoksessa 

Isä on siirtänyt vetovastuun pojille, mutta toimii edelleen vahvana tukena tuotannon puolella. 

— Ennen isä kantoi koko taakan. Nyt hän voi keskittyä siihen, mistä eniten tykkää – hallihommiin ja ongelmien ratkaisuun, Eetu sanoo. 

Äidin rooli on yhtä lailla keskeinen. 

— Äiti hoitaa papereita, ruokahuoltoa ja auttaa tarvittaessa maalaamossa. Ja selvittelee meidän erimielisyydet, veljekset naurahtavat. 

Tulevaisuudessa lisää käsiä ja sujuvampia prosesseja 

Puolentoista vuoden jälkeen veljekset kokevat, että isoin muutos ei ollut titteli, vaan vastuun jakautuminen ja tekemisen fokusoituminen. Yritys on kasvanut tasaisesti ja toimitusjohtajan mukaan seuraava kehitysaskel on selvä. 

— Nyt pitää saada paletti kokonaan kasaan: tilat, varasto ja prosessit. Sen jälkeen tarvitaan varmasti lisää työvoimaa, jotta voidaan lyhentää toimitusaikoja ja palvella asiakkaita entistä paremmin, Eetu sanoo. 

Vinkit muille perheille: luottamus ja oikea-aikainen vastuu 

Kun veljiltä kysyy neuvoa muille sukupolvenvaihdosta pohtiville perheille, vastaus on selkeä. 

— Kannattaa kääntyä asiantuntijan puoleen. Se helpotti meillä paljon, Viljami sanoo. 

— Ja jatkajille pitää antaa mahdollisuus ajoissa. Vastuu kannattaa jakaa silloin, kun intoa ja uusia näkemyksiä on eniten. Samalla kannattaa hyödyntää edellisen sukupolven kokemus – se ehkäisee turhia virheitä, Eetu tiivistää.