KaMu Kanta-Häme – Kasvua ja Menestystä Uusiutumalla
Hämeen Yrittäjät on hankkeen osatoteuttajana. Tavoitteena on lisätä yritysdynamiikkaa ja vaikuttaa siihen, että alueen maaseutuyritykset pystyisivät toimimaan kannattavasti ja kasvuhakuisesti. Tavoitteena on kasvattaa myyntikelpoisten yritysten ja myyntihaluisten yrittäjien lukumäärää alueella ja etenkin maaseutualueilla.
Hankkeen työpaketeissa keskeisiä tavoitteita on luoda toimintamalli (alueellinen omistajanvaihdosfoorumi), joka kehittää alueen toimijoiden keskinäistä yhteistyötä ja yhteisiä toimintatapoja, työkaluja ja konsepteja omistajanvaihdosten edistämiseksi. Lisäksi hankkeessa järjestetään maakuntatasoisesti webinaareja sekä yrityskauppatilaisuuksia, joissa yrityksien myyjät ja ostajat saavat tietoa toimintansa tueksi sekä kohtaavat toisiaan. Hankkeen tavoitteena on, että työpakettien avulla hanke johtaa yrityskauppojen määrän lisääntymiseen Kanta-Hämeessä.
Hankkeen päätoteuttajana on ProAgria Etelä-Suomi ja osatoteuttajina Hämeen Yrittäjät, Työtehoseura ja Hämeen Uusyrityskeskus.
Hankkeen aikataulu:
01.11.2023-31.12.2025
Hankkeen rahoitus:
Hämeen Ely-keskus on myöntänyt hankkeelle tukea Euroopan maaseuturahastosta. Hankkeen kokonaisrahoitus on 261 524,88 €, josta EU:n rahoitusosuus on 112 455,69 €. Hanke päättyy 31.12.2025.
Hankkeen yhteyshenkilö:
Palvelupäällikkö Pauliina Kostiainen, pauliina.kostiainen(at)yrittajat.fi


